ENSIMÄINEN OSA.
Eräänä päivänä kävi meillä paljon ihmisiä. Miehet astuivat sisälle kuin kirkkoon, ja vaimoväki teki poistuessaan ristinmerkin.
Minä hiivin vanhempieni huoneeseen, ja kovin kummastutti minua nähdä äidilläni iso vahakynttilä vuoteensa vieressä palamassa. Isä kumartui vuoteen jalkopään yli katsomaan äitiä, joka nukkui kädet rinnalla ristissä.
Naapurimme, muori Colas, piti meitä koko päivän luonansa. Kaikille meiltä tuleville naisille hän hoki:
"Aatelkaas, hän ei tahtonut syleillä lapsukaisiansa."
Naiset niistivät nenäänsä, katsoen meihin, ja muori Colas lisäsi:
"Tuollaiset taudit tekevät ärtyiseksi."
Seuraavina päivinä oli meillä isoruutuiset valkean ja mustan kirjavat puvut yllämme.
Muori Colas antoi meille ruokaa ja lähetti meidät kedolle leikkimään. Sisareni, joka oli jo iso, murtautui pensas-aitojen läpi, kiipeili puihin ja tepasteli vesilätäköissä, palaten illalla taskut täynnä kaikenlaisia pikku elukoita, jotka saivat minut pelosta huutamaan ja muori Colasin vimmastumaan.
Erittäinkin kammosin minä kastematoja. Tuo punertava ja venyvä olento täytti minut sanomattomalla kauhulla, ja jos huomaamattani polkaisin sellaista luikertajaa, niin minua puistatti ja ellotti vielä kauvan jälkeenpäin. Niinä päivinä, jolloin minulla tuntui pistoksia kyljessä, kielsi muori Colas sisartani lähtemästä minnekään. Mutta sisarelle tuli ikävä ja hän tahtoi kaikin mokomin saada minut matkaansa. Hän keräsi kastematoja ja suljutteli niitä sormiensa välissä, kohottaen kätensä lähelle kasvojani. Paikalla vakuutin minä, etten ollut enää kipeä, ja annoin hänen laahata itseni kedolle.