Kirkonmenojen päätyttyä hän jätti minut, juosten erään vanhan vaimon luo, jota hän hellästi syleili. Sitte kadotin hänet näkyvistäni ja seisoskelin yksinäni, älyämättä minne menisin.
Jokseenkin lähellä näin minä "Valkean Hevosen" majatalon. Sieltä kuului äänekästä puheen sorinaa ja lautasien kalinaa. Ihmiset tunkeilivat sinne ryhmittäin, ja hetken perästä ei paikalla ollut enää ketään.
Aijoin mennä takaisin kirkkoon odottamaan, kunnes Martine tulisi minua noutamaan. Silloin näin Eugènen tulevan kiireissään. Hän tarttui minua käteen ja huudahti nauraen:
"Ellei pukusi olisi ollut niin helakan keltainen, olisin varmasti unohtanut sinut!"
Hän silmäili minua ilvehtien ja huvitettuna.
Hän vei minut koulumestarin luo, pyytäen tätä antamaan minulle aamiaista ja viemään minua lapsukaistensa kanssa kävelylle.
Koulumestari oli pukeutunut kaupunkilaisherrain tavoin, kun taasen Eugènella oli vain sininen mekkonsa yllään, niin että minua aika lailla kummastutti, kun kuulin heidän sinuttelevan toisiansa.
Aamiaista odotellessani sain koulumestarilta satukirjan lukeakseni.
Kylän torilla tytöt ja pojat tanssivat auringon paisteessa tomupilven keskellä. Pidin heidän hyppelyänsä liiallisena ja heidän iloisuuttaan liian remuavana.
Mieleni tuli kovin suruiseksi. Ja kun yön tullen vankkurit veivät meidät maatilalle takaisin, tuntui minusta todelliselta huojennukselta päästä jälleen hiljaisuuteen ja niittyjen tuoksuun.