"Kiitoksia, miksipä lienee."
"Varakas on talo."
"Sanovathan ne siinä vähä varojakin olevan, mikäpä heidät tiennee. Isä se on teitä kaivannut kerran jos toisenkin."
"Vai on kaivannut. Eläpäs ukkoa, eh-heh."
"Käydäänpäs tupaan."
Loviisa ei varsin vienyt pappia isä-ukon luokse. Tottapahan näki, kun sattui, mikä vieras se tuli.
Tuvan lämmin löyhähti ovessa vastaan ja vastaleivotun leivän tuoksu muistutti nälän mieleen. Hän kävi penkille istumaan. Suuri, aurinkoinen tupa oli tyhjä. Loviisa näkyi pyörähtävän ruoka-aittaan ja tuli kohta tuoden leipää ja voita pöytään.
"Tokko sitä on einehdittykään", kysyi hän mennessään ja vastausta odottamatta oli hän jo poissa ja palasi silakka-astian ja viilipytyn kanssa.
"Ei tässä ole mitään ruokaakaan, ja kun heinässä ovat, niin — pastori on hyvä ja maistaa siitä mitä on."
"Kiitoksia."