"Ja minä näen maailmat kuin tomupallot kierivän sinun jalkojesi juuressa, muotoaan muuttavan ja häviävän. Taas syntyvän ja häviävän.

"Rannattomat avaruudet soivat sinun kunniaasi, ja äärettömyyden loputtomat meret ylistävät sinun töittesi ihanuutta.

"Sinä annoit elämän ja kuoleman. Ja sinun antisi kaikki ovat hyvät. Minä odotin ja pelkäsin pimeyttä, ja sinä annoit valkeutta. Minun silmäni eivät nähneet totuutta ja tuntoni ei tajunnut elämän suurta lahjaa. Sinä avasit minun silmäni näkemään ja taivutit minun tuntoni tajuamaan: Että kaikki, joka on, on turhuus, ja kaikki, jota ei ole, on turhuus. Sela!

"Kuulkaat minua kaikki kansat ja iloitkaat kanssani maan asuvaiset. Sillä minä saarnaan teille sanoja, niinkuin hyviä metsikanoja, ja minä veisaan teille virsiä, niinkuin mustia seinähirsiä, ja minun sanani pitää kieriskentelemän teidän sydämissänne niinkuin kuusen kävyt kallioilla."

Hän silmäsi kuulijoitaan. Siinä seisoivat uunin kupeella Hullu-Kalle, joka kuunteli suu auki, Filemon Vehviläinen lenkalla säärin, Liisa Laatikko ja Liena seisoivat kädet ristissä ja vedet silmissä niinkuin ainakin sanaa kuunnellessa.

Ja pappi jatkoi:

"Otetaanpas nyt siitä virrestä ja värssystä että: 'Oi sinä suruinen Suomenmaa', ja lauletaan se sillä nuotilla, että: tra-tralla-trallala-tralla-laa", rallatteli hän.

Jussi naurahteli, vaan eukot paheksuivat mielessään. Harvoin jätti pappi saarnansa sopimattomasti keskeyttämättä. Vaan joskus sattui se. Ja saarnasi hän niinkin, että sai miehetkin itkemään, kun kadotuksen vaivoista puhui ja sitä lakipuolta paukutteli. Olisi siitä pappi tullut, arveli vaimoväki, kun lisää olisi lukenut vielä, ja kun pöntöstä se olisi oikein pudotellut, olisi sitä kelvannut kuulla. Sellainen messuäänikin kun sillä oli. Olisi siitä pappi tullut, jos ei pahahenki olisi sitä noin valtoihinsa saanut.

XVIII

"Sauna on valmis", sanoi Eveliina tuvan ovelta.