Se eräs … Pekka.
Korkeasti kihlattu morsiameni.
Täten lähestyn teitä ja saan tietää antaa, että olen voinut hyvin. Se uusi navettarakennus on jo valmis. Vaan sanotaan sanassa, että ketuilla ovat luolat ja taivaan linnuilla pesät, vaan ihmisen pojalla ei ole kuhunka hän päänsä kallistaisi. Niin on meilläkin tässä, ettei ole sitä kuvallista päänkallistuspaikkaa ihmisille, ja siksi sitä on alettu niinkuin asuinrakennusta kokoon kyhätä. Vaan kun sen Johanna Röökerin eli Ruuvalis-vainaan poika Taavetti Tahvanainen on mestari sillä kirvesalalla ja tässä sitä rakennuksentapaista pystyttämään panihe, niin kysyisin täten Teiltä, olisiko tuo Loviisan mieleen rakentaa siihen kaksi kamaria ja tupa, niinkuin se Taavetti sanoo, vai kaksi tupaa ja porstuanpohjakamari, niinkuin kansan tapa on ollut. Sitä on kuitenkin maalilattiat laitettavat ja niin poispäin. Tulevathan ne tekemään rahaa, vaan talonahan sitä on elettävä edelleenkin. Etenkin kun senkin sisar Karoliinan naimiskaupat on jo sovittu. Sen viittäkymmentä vaille puoli seitsemättätuhatta se sai. Armas kultani.
Pekka.
Minä tilasin kiertävältä asiamieheltä ompelukoneen Teille, jos niinkuin joskus tarvitsette. Se maksoi 125 mk ja on sitä parasta Singerin lajia.
Loviisa kuunteli punakkana ja silmät alas luotuina.
"Jos Loviisa sanelee nyt vastauksen."
Totisena ja tasaisella äänellä saneli Loviisa:
Talonpoika Pekka Kuuselalle.
Niihin terveisiin, että tulla tapaamaan, saan täten vastata, ettei näin heinäntekoaikaan ole aikaa tulla sinne maantien varsille seisoksentelemaan. Ja siksi toisekseen, lieneehän tuota puuta täälläkin vielä istua, jos te jostakin asiasta keskustella tahdotte.