"Niin se isävainaa aina sanoi, että kun käärme ketä pistää, niin tee, hyvä tulee. Myrkky tulee varmasti veren mukana pois."
"Vaan jos on hengellinen myrkytys", sanoi Filemoni, "että se käärme pahan hengen kanssa yhteydessä on."
"Ole joutavia", sanoi Jussi. "Kuuluipa se Istolankin ukko mananneen käärmeen mihin tahtoi."
"En usko."
"Ole uskomatta", sanoi Liisa. "Mitenkäs kävi Liena-Kaisalle, joka oli varastanut ukon hankavitsat ja pannut oman tuhtonsa alle. Kun ukko lähtee kalaan, eikä löydä hankavitsojaan, tulistuu se ja sanoo, että 'kuka otti, pankoon paikoilleen'. Vaan Liena-Kaisapa ei ollut tietävinäänkään, sanoo vaan, että 'sepähän siihen puumerkkinsä piirsi, joka otti'. 'No', sanoo ukko, 'sitten piirrän minä puumerkkini sen ottajan rintaan'. 'Piirrä kun piirrät', nauraa Liena-Kaisa. Eikä ollakaan, kun tuvassa saunan jälkeen istuvat vaatteet väljällä, tulla suhahtaa käärme uunin takaa, sen näkivät kaikki, ja ennenkuin kukaan aavistaa, suhahtaa se Liena-Kaisan povelle ja pistää sitä sydänalan kohdalle ja katoaa, eikä kukaan nähnyt, minne se katosi. Liena-Kaisa kokoaa vaatteensa, juoksee kamariin, tempaa kamarin seinästä isännän terävän puukon, jolla viillättää rinnastaan syvän palan lihaa. Ja kun oli lattialle se pala pudonnut, oli se siinä tanssinut vielä kauan aikaa. Kaikki olivat sen nähneet, niin oli se ollut pahan hengen panemaa."
"Tiesipäs, ketä pistää", sanoi Liena.
"Tiesipäs. Ja pois oli Liena-Kaisa silloin hankavitsat vienyt."
"Mitäs oli ukko sanonut?"
"Ei halaistua sanaa. Mitäpäs se enää. Vaan puumerkkinsä pani, niinkuin lupasi."
"En minä oikein usko", sanoi Jussi.