"Elä ivaa", varoitti Liena.
"Oliko se virnistystä ja ivaa", sanoi Filemonikin, "jos ne siihen luokkaan sanasi laskeutuvat, varo, poika. Nolosti se sinulle silloin käypi, tuota, sinä päivänä, jolloin — sanopas sinä Liena, mitenkä se virren värssy kuuluu."
"Eikös että:
"Hyvilt' sitten hyljätään,
Pariin pahain teljetään,
Sielu parka paiskataan,
Helvetin järveen heitetään",
lausui Liena kitisevällä äänellään. Ja huokaistuaan jatkoi hän, niinkuin itsekseen muistellen:
"Koska sitt' pirut näkeepi,
Kuin hänt' piinat käkeepi,
Suruuns raukka raukenee,
Kivuss', vaivass' vaikenee."
"Vaan kuuluupa olevan noitakin", sanoi Filemoni, "jotka eivät kuulu uskovan koko noita tarinoita. Kuuluvat pääperustajankin viralta panneen. Ei muka perustajaa, joka perustuksen tälle perustukselle laski. Johan sen sanoo järkikin, että on sitä perustuksella perustajansa ollut."
"On niitä", sanoi pappi. "Paljonpa niitä onkin."
"No kauankoon tuo antaa noiden teuskaroida, ihankoon rankaisematta tuo noiden käyskennellä antaa ja hyppiä nenänsä edessä."
"Se pitkämielisyydessään jos ensin katsastaa niiden menoa ja sitten vihansa ruoskalla lyö", arveli Liena.