"Vaan mihinkähän se meidän yksi asiamies jäi", sanoi Loviisa Eveliinalle. "Se Annastiina, kovin se kauan viipyy, kunhan ei olisi tielle uupunut."
"Silloin se oli tuolla ahon kohdalla, kun minä tänne tulin", sanoi pappi.
"Kun lähetinkin."
"Tuollahan tuo jo näkyy saunassa puuhailevan", sanoi Eveliina ikkunasta katsoen.
"Menepäs Eveliina sinne sauna jo panemaan lämmitä."
Loviisa katsoi Eveliinaan, vaan Eveliina ei kuullut, hän katseli ikkunasta vain ulos.
"Minä sanoin", sanoi Loviisa, "että jos Eveliina menisi sinne saunalle päin, jos se Annastiina pahoin voipi."
Eveliina läksi.
Kohta ilmestyi Annastiina saunan ovelle sylissään käärö. Tasaisesti kohosi hän mäkeä ylös ja silmäsi kannettavaansa. Eveliina juoksi puolitiessä vastaan, puhui jotakin, löi käsiään yhteen, puhui taas ja löi käsiään yhteen. Yhtenä tulivat he tupaan.
"No sieltähän se asiamies tulee", sanoi Loviisa.