"Ja'a sinä vain", sanoi Jussi.
"Minä ja'an", sanoi Lassi. "Tee sinä vain ensin rauha. Sano ensin, että on tuhmaakin tahtoa toisen maata, mitä, eikö ole tuhmaa", kysyi Lassi.
"Se on tuhmaa. Pieninä on mekin voitu olla niin tuhmia, että on tahdottu toisen omaa ja rynnistelty, mutta näin suurina ei enää. Meidät on kesytetty", sanoi Jussi.
"Niin kesytetään elukat ja kaikki. Ja elukka voikin olla hyvin ystävällinen. Muistatko sitä vasikkaa Saarijärvellä", sanoi Lassi.
"Mitä vasikkaa", kysyi Jussi.
"Sitä, sitä vasikkaa. Kun oltiin isän kanssa sienessä ja vasikka, se meidän, kömpsähti yhtäkkiä pensaasta minun eteeni ja rupesi haistelemaan minun sieniäni, ja minä kyllä ensin säikähdin, kun se tahtoi minun sieneni, mutta minä piilotin sienituohisen selkäni taakse, katsoin sitä silmiin ja sanoin 'Ptrui, ptrui, piikaa, ei piika saa syödä minun sieniäni' ja rupesin kesyttämään ja kutkuttamaan sen suuta harakansulalla, jonka isä löysi ja lahjoitti minulle. Ja kun minä sitä kutkutin, söi se minun kädestäni sen sulan, muistatko, niin kiltti ja niin tuhma. Mutta sen kehitys oli alulla vasta."
"Muistan. Niin oli."
"Mutta on vasikka tuhmempi kuin ihminen", sanoi Lassi.
"On tietysti. Mutta kaikki elukat eivät ole tuhmempia, eivät koirat esimerkiksi", sanoi Jussi.
"Eivät muurahaiset eivätkä sellaiset, jotka ovat viisaampia", sanoi
Lassi.