"Onpa nyt hauskaa istua tässä sänkyarestissa", sanoi Jussi.
"On", sanoi Lassi. "Mutta syy oli oikeastaan sinun."
"Eipäs kun sinun, sehän on päivänselvää", sanoi Jussi.
"Eipäs, kun sinun", väitti Lassi, "sinähän sen keksit."
"Olkoon sitten. Olkoon syy minun", sanoi Jussi katkerana. "Minun olkoot kaikki syyt, en välitä. Jumala yksin näkee, miten asia on."
"Näkee minunkin sydämeeni", sanoi Lassi.
"Näkee. Jos tarkkaan ajattelee, syy on oikeastaan äidin. Hänen pitääkin aina vahtia ja vaania meitä. Ja silloin joka yritys kääntyy synniksi ja häpeäksi", sanoi Jussi.
"Mutta sinä sen keksit sen kirjeen viennin", sanoi Lassi.
"Mutta minä en keksinyt räystäällä kävelemistä. Sen keksit sinä. Pakkoko sinun oli mennä räystäälle kävelemään? Jos olisi pysytty keskellä kattoa, ei kukaan muu olisi meitä nähnyt kuin Jumala ja Jumalalle meillä oli asiaakin", sanoi Jussi. "Olisi hänelle menevä kirje piipun juureen vain pantu ja lähdetty pois. Kyllä hän voi haettaa sen sieltä linnuilla tahi tuulella."
"Tahi yöllä enkeleillään", arveli Lassi. "Vaan olisi soma tietää, onko hän jo haettanut sen. Ehkä onkin."