"Minä juoksin äsken hakemassa sen kirjahyllyltä ja panin sen tyynyn alle. Minä lainaan sinulle Kiljusta iltasilla", sanoi Jussi, "jos tulet laittamaan tätä tornia, että saan sen ulottumaan kattoon ja pääsen kiikaroimaan sieltä alas maailmaa ja tähtitaivasta, jos siellä on uusia pyrstötähtiä näkyvissä."
"Katso alempaa."
"Ei se ole niin jännittävää", sanoi Jussi. "Vaan kun sinulla on siinä kaksi pöytää ja kaksi tuolia, jos panet vielä jakkaran, putoat", arveli Lassi.
"Minäkö putoan? Kankelo", kehui Jussi.
"Putositpa viime sunnuntainakin, silloin kun kellon särit", sanoi
Lassi.
"Se oli vahinko, toista kertaa ei se vahinko tapahdu. Enkä anna sitäkään anteeksi itselleni, en. Että se rupesi heilumaan sillä tavalla."
"Rupesiko sinua pelottamaan", kysyi Lassi.
"Rupesi", tunnusti Jussi.
"Olit vauvi."
"Olin", myönsi Jussi. "Vaan ei minua pelottanut putoaminen, vaan se, että rojahdus kuuluu yli maailman, se. Vaikka siinä ei ollut tämän enempää, ei muuta kuin jakkara vain lisäksi, antoi se aika räjähdyksen."