"Kyllä voisi", sanoi Jussi.
"Katsopa tätä kättä, mitä näet?"
"Se on valkoinen."
"Se on valkoinen. Ja katso, nyt minä sillä kirjoitan. Se ei tule mustaksi, vai tuleeko?"
"Ei tule", vakuutti Jussi.
"En siis ole viekas. Minä näin yhä kirjoitan, ja käsi on vain valkea.
Siitä näkee, että se on Jumalalle mieleen. Ja kirjoita pois sinäkin."
"Niinhän minun täytyykin, vaikka olisin muodostellut tästä savesta hautaristin äidin haudalle. Katsos, panen linnun laulamaan ristin päälle, se laulaa siinä aina, kun äidillä on ikävä olla siellä."
"Niin, kyllä kai minun pitää kirjoittaa. Ei itseni tähden, vaan äidin tähden ja Jumalan tähden. Ja vielä oman poikani tähden."
"Mitenkä niin", kysyi Jussi.
"Jos minä olen paha, niin minun pojastanikin tulee paha, siten."