Kultainen vasikka
LIINA: Kiitos, kiitos! Otan vastaan apusi, sillä minulla ei ole ystävää nyt, tarvitsen jonkun tukea. Ja saanhan kiitokseksi salaa rakastaa sinua vähän, eihän Eedit ole siitä mustasukkainen? Sellainen vapaa rakkaus se on kaunis, siitä henki saa ravinnon, se ei mitään pyydä, ei mitään vaadi. Tarvitsen sitä. Tulkitsen sitä taiteessani.
JAAKKO: Älä vaan täällä tulkitse.
LIINA: En. Kun elämä kutsui ja pakotti, jätin taiteen, olin sille uskoton. Nyt saa se minut jälleen. Kukkuraisessa maljassa vien minä sille kärsimykseni ja kokemukseni hedelmät. "He, ota nämä matkalta keräämäni", sanon minä, "ja muodostele niistä mitä tahdot". Ja hän muodostelee seppeleen niistä katkerista hedelmistä, jotka minä poimin ja jotka minä runsailla kyynelilläni kostutin, muodostelee seppeleen — iloksi minun armaalleni. —
JAAKKO: Niin happamista hedelmistä —?
LIINA: Sinä kyynikko! Ihailen kyynillisyyttä!
JAAKKO: Sanoitko vielä mitä?
LIINA: Ihailen älyä.
JAAKKO: Se ei ole ollenkaan tyhmästi!
LIINA: Ja nyt lähden. Vieläkin kiitos. (Ojentaa kätensä.)