KARHU: Ei — en keinottele.
LAHJA: Minä hyväksyn teidät!
KATARIINA: Saanhan maksaa teille vaivoistanne?
KARHU: Ei kiitos. Minulla, kuten sanottu, on paikka, niin että tuota, minkä tarvitsen, aina saan, aina saan —
LAHJA: Isä, sinä maalasit minulle suotta maailman liian mustaksi. Mikä oli tarkoituksesi?
KARHU: Musta? — Ei musta, ei musta ollenkaan (hätääntyy) —
KATARIINA: Nyt te olitte sen näköinen kuin ennen pienenä naapurinpoikana, kun juoksitte meille ja säikähditte rohkeuttanne.
KARHU: Sain teiltä aina suuren voileivän, (hymyilee) kiitos (kumartaa kömpelösti).
HERMAN (kaataa Karhulle kahvia): Olkaa hyvä. (Lahjakin ojentaa kuppinsa.) Kahvi on lopussa. Odota, haen lisää. (Menee kyökkiin hakemaan.)
KATARIINA: Odota, odota, sotket vain. (Menee perästä.)