EEDIT: Mutta kuinka se on mahdollista.
HERMAN: Rahat tuovat huolta enemmän kuin ihminen jaksaa kantaa.
EEDIT: Ei, hän oon mustasukkainen. Sinä!
HERMAN: Mitä minä, vanha mies! Ja mihin minä nyt äidittä pystyn. Ajattele, minä niin sanoakseni, en maailmasta mitään tiedä — (kuiskaa) mistä saada syödä — kuinka elää?
EEDIT: Siinäpä se.
HERMAN: Kun en ole koskaan sellaista ajatellut. Ajatellut noin vain yleiskatsauksellisesti — ja nyt, hypätä yksityiskohtiin ja mihin yksityiskohtiin? Mistä löytää leipäpala, mistä katto päänsä päälle? Ei, ihan neuvottomaksi käy.
EEDIT: Minä järjestän tämän. Onhan tämä tyhmintä, mitä olla voi.
HERMAN: Eikö ole? Saanko syödä ne voileivät, jotka olivat tarjottimella?
EEDIT: Ole hyvä. Miten naurettavaa! Mitä Lahja nyt sanoo?
HERMAN: Luulen, että Lahja ei tiedä vielä tästä mitään. Mutta yhden havainnon tässä kierrellessäni olen tehnyt, sen, että nälkä ei mene syömättä ja syödä ei saa rahatta, en ole sitä koskaan ennen tiennyt.