— — —
— Ei, ei pojalle. Rahat olisivat vahingoksi hänelle. Onnellisinta on, kun ihminen itse ansaitsee pienestä elatuksensa. Sitten on vähään tyytyväinen ja osaa iloita. Ponnistus on paras ihmiselle. Siksi ei rahoja pojalle. Mutta Lundqvist on hyvä ja käyttää ne itse, miten vain parhaaksi näkee.
— — —
— Niin minäkin. Miksi me kaksi vanhaa tuttavaa, joilla on ollut hauskoja hetkiä, emme voisi olla suoria keskenämme ja puhtaasti ajatusta ulos sanoa. En kiellä, ettei Lundqvist olisi miellyttänyt minua enemmän kuin kukaan muu sivukulkija, ja onhan niitä sivukulkijoita sattunut jos jonkinlaisia. Ja siksipä ajattelinkin, että Lundqvist ottaisi ne.
— — —
— Rakas Lundqvist, ei estelemistä enää. Se on nyt minun, vanhan hupakon päähänpistoja? Sillä mitäs minä sinne vieraalle miehelle pienistä säästöistäni viemään. Ei Lundqvist saa olla turhan arka, Lundqvist, joka on niin rohkea, ha-ha-haa — veijari ihan naistenkin suhteen.
— — —
— Ei, ei. Lundqvist puhuu taas piloillaan. Ei meistä enää, eikä minusta enää. Minä tiedän Lundqvistin ma'un. Minä olen vanha ja kohta ryppyinen. Ja Lundqvisthan pitää niin tuoreista ja raikkaista.
— — —
— Ei. Lundqvist, pila pois. Ennen oli toista. Kuinka se Lundqvist oli iloinen. Herrjestas, miten se osasikin.