"Saapihan isäntä niitä."
"Nukkuisit sinä tuossa toisessa sängyssä, olisi rattoisampi. Enhän minä sinulle häiriöksi olisi."
"Enhän minä pelkääkään."
"Tule pois, — olisi rattoisampi."
Esteri laittoi tilan toiseen sänkyyn. Eihän hän enää tälle mitään tainnut, kun isäntä itsestään kutsui. Hyvinhän se sattuikin. Varmaan ei toiste sellaista tilaisuutta tullut.
Ja kun Esteri oli sammuttanut lampun ja mennyt omalle vuoteelleen, kysyi isäntä, eikö sitä likemmäksi uskallettu tullakaan, eihän hän pahaa tee, vanha mies.
Esteri sanoi, ettei hän sitä pelännytkään.
Ja Esteri kääräisi yöröijyänsä tiukemmalle ja meni isännän tilalle. Isäntä laski leikkiä ja naurattelihe. Hänestä oli niin rattoisaa nyt, kun ei tarvinnut yksin olla, eikä yksin valvoa. Oli tuo Esteri hyvä tyttö, kun häneen luotti. Kyllä hän sen palkitsi vielä. Ei hän pahaa toki Esterille tahtonut, ei toki niin hyvälle lapselle, kun ei muillekaan.
Siinä jutteli hän joutavia kuin vanha ukko lapsenlapsellensa ja Esteri kyyrötti sängyn laitaa vasten.
"Onko Esterillä ollut sulhasia?"