— Se oli pannut kätensä tähän näin polvelleni ja sanoi, että hän tahtoisi oppia rakastamaan.
— Mitä sinä siihen sanoit?
— Mitä, mitä minä sanoin — en mitään. Ajattelin ensin viskata sen käden siitä pois, vaan ajattelin sitten, että ehkä kuitenkin oli paras aikanansa katsoa, ja siinä valossa minä enemmän rupesin häntä sietämään. Sitten hän sanoi, että olin lihonut. — "Kauppias tyhjää", sanoin. "Olette", sanoi hän ja koetti toisella kädellä selkääni. "Saanko luvan rakastaa", kysyi hän. "Mitä", sanoin minä. "Jos antaisitte lähestyä itseänne", sanoi hän. "Ja sitten?" "Rakastaa niinkuin ihmisillä on tapana." "Ja mitä tarkoitusta varten, jos saan kysyä. — Ei, kauppias ajattelee ensin, eihän näillä ijillä enää — lapsena jos on utelias ja niin edespäin, että hurmaantuu ja niin poispäin — mutta jos kauppias tahtoo minua kysyä, niin kysyy vain suoraan ja ilman kiertoteitä, että minä ymmärrän sitä mukaa vastata. — Oliko se hänen ajatuksensa", kysyin. Oli, se oli hänen ajatuksensa, mutta ettei hän varmoja kauppoja vielä kyllä ollut ajatellut tehdä, jos saisi ensin luvan vähän niinkuin rakastella.
— "Ei, ennenkuin häiden jälkeen", sanoin minä, "sitten laillista tietä".
— "Tietysti sitten", sanoi hän, eikä hän laittomuutta tarkoittanutkaan. Hänen ajatuksensa kulkivat juuri laillista tietä. Hän sanoi, että hän oli aina ajatellut, että kun varoja kertyi siksi, että oma vaimo kannattaa elättää, niin hän sen elättää, sen verran on hyvä olla mukavuutta ja iloa.
— "Tietenkin", sanoin minä. Ja sitten sanoin, että kyllähän minä naimattakin toimeen tulisin. Tietysti tulisinkin. Minulla on konttorista palkkaa jo 75 mk kuussa ja pankissa on jo liki 500 vanhan päivän varoja. Mutta tietysti parempi on aina parempi. Jalkojen tähden nimittäin. Ne eivät enää kohta siedä vedossa seisomista. Niissä kun on reumatismia. Että hän nyt sen tietää, ettei jäljestäpäin tarvitse tulla sanomaan, ettei tiennyt ottaessa. Muita vikoja ei ole, ja jos hän kustantaa ensi kesänä parisataa niihin jalkoihin, niin voisi sen pakotuksen kylpeä pois, ettei siinä suhteessa olisi vasta kustannuksia.
— "Juu", sanoi hän, hän antaa, jos naimisiin mennään. — Eikähän se siitä somene, kun mentävä kerta kuitenkin on ja kun saa vielä sellaisen varman ihmisen, joka ei tee mitään hämmennöksiä hänen elämässään, niin ennen hän vähän kustantaa, sillä on hän sen verran elämässä nähnyt, että minkä tavaran helpommalla saa, on se sitä huonompaa.
— "Niin, oma asianne, tehkää kuten tahdotte", sanoin minä.
— "Talo on siinä valmis."
— "Ja liinavaatteet minä itse kyllä kustannan", sanoin minä.