"Niinpä näkyy, voi-voi tokkiinsa."
"Jotta — ehe — eipä tainnut olla niin asetettu, jotta sitä sakkoaikaa istuisi enää tämä, jos hyvilleen ottaa."
"Eipä istu, näkyisipä olevan maksun asia."
"Vai maksun, no sitä kuulee, tuo joku kun tuota tarinataan pitää, kuuleepa kuulee —. Et niitä rahapennejä muka enää tarvitse — no jo tarvis loppui. — Tokko tuota tietänet, missä nuo ovatkaan? — Siellä ne ovat aitan katonrajassa, siinä hirrenkolossa sukanterän sisässä, jotta ota ja anna ne sille Matille."
"Tottapahan annetaan."
"Se on niin, jotta se on se Matti otettavasi tähän mökille ikäänkuin sitä isannuutta pitämään, kun minusta aika jättää — se on jo puhuttu, jotta se naipi sinut."
"Hyvä isä siunatkoon."
"Ja ne kirstulaudat ovat liiterin ylisillä, niiden pehkujen alla, jotta anna Matin pistää, pistää ne kokoon. — Minä Matille siitä jo koommin mainitsin — no, ja se on se hevonen tietenkin lainattava, jos sitä niinkuin minua sieltä perimään rupeaisi —"
"Periä, periähän sitä toki pitää."
"Ja jos tuota sitten kuitenkin sen kaksi neljännestä niitä kahvia lisäksi, jos tässä Matin kanssa niitä hautajaisentapaisia piteleisi — ne kihlat sopii juoda samalla — ja jos tässä nyt, näin kun näyttää, käypi — niin kuitenkin sitä siinä juhannuksen seutuvilla pappiloihin — jotta, ehee, mikäs siinä —"