Rakas Seni!
Minua liikutti, kun kyselit niin paljon oloistani. Kiitos. Minulla on hyvä olla.
Mies on kiivas ja epäluuloinen, niinkuin olen varmaan ennenkin kertonut, ja ikävyyksiä sattuu, mutta kyllä ne menevät aina ohitse ja niistä on huviakin tässä yksitoikkoisuudessa.
Poika on sinun näköisesi. Aivan. Ole hyvilläsi. Ei mies mitään aavista. Ei pojasta ole minulle suurtakaan vastusta, älä pelkää. Hän on pieni poika vain. Hänelle puhelen kuin toverille vahingoittamatta häntä, kun hän ei ymmärrä. Hän on hiljainen ja katsoo kauan yhteen paikkaan. Olisi ikävä, jos hänestä tulisi raskasmielinen tahi sellainen heikko, joka takertuu pikkuseikkoihin.
Luulen, etten suuresti uskalla kajota hänen kasvatukseensa, etten
pilaisi häntä. Eiköhän jokainen menne sinne, jonne mentävä on?
Muistelen sitä aikaa, jolloin yhdessä elimme. Se on syöpynyt
syvälle mieleeni.
En osaa enää kirjoittaa. Sanat kangertavat. Ja turhaahan on liiaksi
kirjoittaa, kun sanottavaa ei ole.
Muistathan joskus
Nettaasi.
Olin unohtaa onnitella palkankorotuksesi johdosta. Kohta voinet siis mennä naimisiinkin. Ethän kuitenkaan, rakas?