"Avaa!"
"En voi, toisen kerran."
"Avaa."
Minä avasin. Hiukseni olivat hajallaan. Olin kammannut ne juuri sinua varten. Kynttilöitä paloi rivi pöydälläni, kuihtuneet ruusut olivat esillä, olin rukoillut puolestasi ja muistellut menneitä.
"Mitä tämä on?"
Mieheni ääni vapisi vihasta.
"Mitä kujeita tämä taas on."
"Älä koske niihin!"
"Rakastajalta, älä uskottele, ei sinulla sitä kuitenkaan ole."
"Mitä jos on, mitä sitten, se on kuitenkin — on jo kauan ollut."