Göran hiipi hiljaa hänen luokseen ja istuutui sängyn laidalle.
Anita nukkui, lepäsi siinä selällään pehmeään vuoteeseen puoliksi uppoutuneena. Paita oli auennut olkapäiltä ja soljunut alas ja valtavana aaltoili kultainen tukka kuultavalle lakanalle.
Rinta kohoili tyynenä ja levollisena.
Göranin käsi laskeutui Anitan nuorelle rinnalle.
Ja hän unohti, että oli olemassa maailma heidän ympärillään, oli olemassa vanhemmat, että hän oli setä.
Hän unohti, ettei hänellä ollut oikeutta lapseen, unohti, että se oli
Anita-lapsi, hänen pieni lemmikkinsä vain. Hän unohti kaikki.
Hän tunsi nuortean ihon kätensä alla, tunsi painottoman vartalon kohoavan käsivarsilleen, tunsi pehmeiden rintojen kosketuksen, hän tunsi siinä sylissään nukkuvan, täyden naisen.
Ja Anita värähti vain hänen käsivarsillaan ja painoi päänsä turvallisesti Göranin olkaa vasten ja kosteat huulet avautuivat hiukan.
Göran painoi hänet vuoteelle, imien hänen huuliensa kosteutta.
Oli kuin hän ei olisi ollut itsensä hallittavissa. Hän ei tiennyt, ei ajatellut mitään.