Mutta se ei haljennut.
Anna Maria oli unohtunut paikoilleen, seisoi siinä kädet ristissä, tuska väsyneillä, lautumaisilla kasvoillansa.
Mutta Johan istui allapäin, pää nyrkkien välin puristuneena.
Olihan se Berta, jota hän ennen itsellensä ajatteli, ennen, ennenkuin toinen sattui.
Olihan se Berta, Berta, joka oli ollut hänelle enemmän kuin kukaan muu,
Berta, hänen oma, rakas Bertansa!
ANNASTIINA
"Kas, Taustanmökin Annastiinako se?"
"Niin, eipähän ollut tunteakaan."
"Eihän tuota, kun olette niin muuttunut. Sitä kuuluttiin jo naimisissa oltavan."
"Johan sitä kappaleen kolmatta vuotta, siinä kekrin seutuun kun näet vietiin."