TOHTORI: Vien sinut kauas, täältä pois, niinhän?
TERESIA (ajatuksissaan): Niin, ehkä —
TOHTORI: Kiitän sinua. Kiitän ikuisesti lainehtivaa elämää, kun se minutkin loi ja sinun lähellesi saattoi.
TERESIA (katsoen kauas ajatuksissaan): Niin.
TOHTORI: Kasvosi ovat kuumeiset, vaan katseesi on kirkas. Sinä olet ihana.
TERESIA (nousten): Ei, tule, kävelkäämme tuonne. Ilta on viileä ja ranta on tyyni. Tule, menkäämme sinne hetkeksi, unohtakaamme oma itsemme.
Laskeutuvat portaita.
Ekbomska kurkistaa kohta kyökin ovesta ja katoaa heidän jälkeensä. Hän viittilöi kädellä ajatuksissaan. Sitten puhelee hän porraskaiteen yli Miinalle, joka on puutarhassa, vaan jota ei näy.
EKBOMSKA: Muuttunut on tuo tohtori. Herranen aika, sanon minä. Ennen ajattelin, että heistä pari olisi tullut. Vaan ei. Ihminen päättää, Jumala säätää. Miina, katsos nukkuuko tuo Eevertti tuossa puutarhapenkillä. He-hee — vai nukkuu. Aina huoletonna kuin taivaan lintu. Elä herätä, anna olla. Ha-haa. Eikö se nukkunutkaan, säikäyttipä sinua. Tulkaa vain. Tulkaa vain — ha-ha-haa.
Miina ja Eevertti tulevat käsikoukussa. Eevertti vie Miinan istumaan.