ILLI (Susannalle), Se on merkillistä, kuinka ymmärtäväinen sinä olet. — (Kovasti). Niin, Enokki, jää vaan meille — minä ainakin sitä toivoisin, ja — ja — jos sinäkin rupeaisit aakkosesta alkain elämätäsi parantamaan. Eikös niin Enokki?
NOKKI. Kyllä minä koetan, vaikka en tohdi mihinkään lupaukseen sen asian suhteen mennä.
ILLI. Susanna rouvalle olet ollut häijy — ja se on pahasti tehty.
NOKKI. Häijy olen ollut, se on tosi — mutta nyt kadun pahaa käytöstäni. Rouva Helander, antakaatte minulle anteeksi. —
SUSANNA (ystävällisesti). Sydämmestäni sen suon Enokki! (itsekseen). On sitä syytä ollut minussakin mutta tästäpuoleen sen muuttuman pitää. —
ILLI. Kas niin! Paras ja suurin voitto maailmassa on se, kun jaksamme voittaa itsekkään sydämmemme!
SUSANNA. Nyt on minullekin selvennyt sananlasku: niin se kaiku vastaa, kuin metsään huudetaan. Eikö totta Malakias?
ILLI (ojentaa kätensä). Oikein sanoit, Susanna. Kiitos tuosta lauseestasi.
SUSANNA. Siispä tästälähtein koetamme kaikki virheet ratkaista sovinnossa. Tahdon alkaa aivan alusta. Tahdon oppia kaikkia perinpohjin. Mutta ett'ei kaikki paikalla onnistu, siitä et saa pahastua, hyvä Malakias.
ILLI. En sitä teekään. Miksi sitä pahastuisin, jos et onnistuisi. Oppirahat näes tulee jokaisen suorittaa itse, omalla kokemuksella tulla asian perille. Hyvä tahtosi minua suuresti ilahduttaa. Sinusta paisuu kunnollinen taloudenhoitajatar. Eikö niin Susanna?