— Tiedätkö, Ison-Svennin Olle on tullut kotiin.
— Onko Olle tullut kotiin, huusi Elsa? Voi! minulla on niin hauskaa!
— Luulen tulleesi oikein iloiseksi siitä uutisesta, sanoi Kalle ja katsoi karsaalla mielellä Elsaa.
— Niin Kalle, niin tulinkin. Sinun pitää tietämän, että sitten on kokonaista kuusi vuotta kulunut kun Olle oli kotona. Se on hauskaa saada nähdä häntä. Hän on aina pitänyt minusta, jo siitä asti kun olin pikkainen, ja hän antoi minulle tuon.
Elsa osoitti lintu häkkiä.
— Rakas Elsa, ei hän sinua enään muista. Hänestä on nyt tullut oikea herrasmies ja haukutaan magister Olof Svensonniksi.
— Mitä sitten? kun hän viimeksi oli kotona, oli hän ylioppilas ja hänellä oli valkoinen lakki. Mutta se ei estänyt häntä minua tervehtimästä? Olle tulee kyllä, sen tiedän varmaan.
— Siinä sinulla on oikeen, Elsa! rakkahin Elsa! huusi ilonen ääni hänen takanansa.
Elsa hyppäsi ylös, ja kas — siinä seisoi hänen edessään eräs herra, mustalla tukalla ja huuliparralla, hienoilla vaatteilla ja iloisilla silmillä. Hän kurotti molemmat kätensä Elsaa kohti, sanoen sydämellisesti:
— Hyvää päivää, Elsa. Miten sinä olet tullut suureksi ja kauniiksi!