Eräänä iltana istui se pikkunen pää painettuna pieniin käsiin ja itki.
Minä puhuttelin häntä, kysyen:
— Minkätähden itket?
Hän nosti päätään ja vastasi:
— Minun on nälkä, mutta en arvaa mennä kotiin.
— Mikset?
— Kas, he aikovat myydä minut, on Kreta sanonut.
Lapsi katseli pelästyneenä ympärilleen.
Nyt vasta tutkin likemmin hänen kasvojansa ja hämmästyn niiden kauneutta.
Minusta tuntui kuin olisin ennen nähnyt nuo kasvot; — mutta missä? sitä en saanut päähäni.
— Mikä vanhempaisi nimi on? kysyin minä.