— Minun tekee mieleni mennä katselemaan sitä, ajatteli Oskari surullisesti hymyillen. Mutta muistot nuoruudestani nämät turhuudet sentään sisältävät.
Ilta tuli, Oskari otti paikkansa ja kiusaantui heti alkunäytännön ajalla, se oli huononlainen ja toimitettiin perin kehnosti. Kyllääntyneenä heitti Oskari katseensa affissiin, nähdäkseen kenenkä piti esittelemän mamselli Högqvist'in rollin.
"Mamselli Violenta", niin oli naisen nimi.
— Violenta, se on merkillinen nimi, sanoi Oskari, kääntyen naapuriinsa, todellinen ihmettelijä seuran näytännöksistä ja sen naisellisista osakkaista.
— Nimi ei ole puoleksikaan niin kummallinen, kun se on kaunis ja rakastettava, joka sitä kantaa. Teidän pitää tietämän, että hän on italialainen ja tanssii niin ihanasti.
— Italialainen, huusi Oskari, kuinka hän voi esitellä ruotsalaista näyttelijää?
— Hän puhuu meidän kieltämme, kuni se olisi hänen äitin kielensä.
Esirippu vedettiin ylös.
Oskari huomasi itsensä häiriöltä voitetuksi. Se olikin Viola, aivan samanlainen kuin silloinkin, koska hän viimeksi näki hänen, Sama vaatetus, sama jumalaton ja kiihtyvä luonne, sama sukkeluus liikunnossa ja sama sointu äänessä. Ei löytynyt mitään kun olisi puuttunut. Myssy, kultarimsuineen ja hepenineen, kaikki oli kun silloin, kun hän, närkästyneenä, hänen kylmäkiskoisuudestaan, matkusti tiehensä.
Liikkumattomana kuni patsas, katseli Oskari mamselli Violentaa. Jos hän esitteli hyvin tahi huonosti, sitä ei hän tiennyt. Hän ei kuullut taputuksiakaan, hän vaan kysäsi itseltään lakkaamatta: