"Ei; ei se ole luostarista."
"Eikö?"
"Se on äidiltäsi —" Opettajan ääni katkesi ja poika lisäsi äkkiä muuttunein kasvonilmein ja raa'alla äänellä:
"Kuritushuoneesta."
"Tahdotko kuulla?"
Pavelin pää oli painunut alas ja hän vastasi ainoastaan äänettömällä nyökäyksellä. Opettaja luki:
"Poikani Pavel!
Kolme kuukautta sitten otin kynän käteeni ja kirjotin muutamia riviä Milada tyttärelleni luostariin mutta minun tyttäreni Milada ei ole kirjettäni saanut käsiinsä kun luostarin sisaret eivät ole sitä hänelle antaneet vaan he ovat käskeneet minulle ilmottaa että on parasta ettei hän kuule äidistään mitään ja nyt en tiedä teenkö oikein kun kirjotan sinulle Pavel rakas poikani pyytäen että sinä vastaisit minulle ovatko minun rivini tavanneet sinut ja rakkaan Milada sisaresi terveenä mitä minuun tulee olen terve ja tähän saakka olooni tyytyväinen.
Äitisi.
Öin ja päivin rukoilen puolestanne rakkaat lapset ja luulen myöskin että tyttäreni Milada tulee pieneksi luostarinsisareksi kun aika joutuu ja teen ahkerasti täällä lasteni tähden kaikki mitä minulle määrätään…