Ja kun kevät tuli, oli senkin hurma entistä suurempi. Ei vain saanut lyhyitä lomahetkiä venymään tarpeen pitkiksi.

Malm ajatteli tätä seisoessaan tiskin takana ja nähdessään Liisa
Spetsin palaavan kotiin kolmannen koulunsa loppututkinnosta.

Nyt pääsi siis Liisakin ankaran työkauden jälkeen huoahtamaan. Ihmekö jos kulkikin aivan kuin tanssitahdissa. Tuometkin olivat paraiksi puhjenneet täyteen kukkaansa. Aurinko heloitti kesäisellä taivaalla ja ilma huumasi tuoksullaan.

Kun vain olisi ollut vapaa-aikaa vähän enemmän! Mutta kun sitä oli tällainen tiskin taakse kytketty raataja rahan alainen!

Puotiin tuli samalla useampia ostajia. Malm näytteli ja suositteli tavaroita, punnitsi, laski ja oli kohtelias. Mutta hänen ajatuksensa olivat kadun toisella puolella. Häntä olisi haluttanut tietää mitä Liisa teki, oliko tällä mahdollisesti jonkinmoisia suunnitelmia kesää varten ja huomasiko hänkin, että tämä kesänalku oli harvinaisen kaunis ja lupaava? Minkämoisin toiveinhan hän ajatteli tulossaolevaa lepoaikaa?

Malm vilkaisi uudelleen tiskin takaa kadulle päin. Silloin hän hätkähti. Nuori vaaleapukuinen herra läheni kiireisin ja joustavin askelin rouva Sarsin porttia.

Oliko — oliko se todella parooni Silversköld? Ja aivan kuin hän olisi tietänyt asettaa tulonsa juuri Liisa-neidin työkauden päättäjäisiksi!

Oskar Malm sukelsi pihanpuoleiseen, matalakattoiseen konttorihuoneeseen kirjoittamaan muutamia jo liian iäkkäitä laskuja. Bernt Silversköld sitävastoin jatkoi matkaansa onnen antamaa joustavuutta astunnassa ja ryhdissään voittajan varmuutta.

Vanha rouva, joka istui keinutuolissaan ikkunan ääressä, näki hänet ensimäiseksi. Hän unohti hetkeksi sekä ihmissuvun kiittämättömyyden että monen yksityisen kyvyn epämieluisella tavalla kolhia hänen luonteensa sekä luonnollisia että luvallisia särmäisyyksiä. Oli kuin nuoruus ja kesä olisi astunut sisään hänen ovestaan Bernt Silversköldin tervehtiessä tutunomaisesti ja kotiutuneesti kuin talossa vasta käynyt, kasvoillaan ilme, joka todisti hänen tulevan yhtä suurella ilolla kuin millä hänet otettiin vastaan.

Eikä Bernt laiminlyönyt mitään, mikä oli omiaan hyvittämään ikävissään istuvan vanhan mieltä. Hän puristi Liisan kättä vain hetken, sitten hän omisti koko huomionsa vanhalle rouvalle. Hän painautui vanhanaikuiseen nojatuoliin ja omisti sanan sen kiitosta ansaitsevalle mukavuudelle. Hän kehui rouva Sarsin virkeyttä, ilmaisi ilonsa vanhojen hauskojen kalujen näkemisestä ja hän muisti erityisesti rouva Sarsin silkille ommeltua puistoa lammikkoineen ja suihkukaivoineen, ainoa luomus, jossa vanhan rouvan taiteelliset taipumukset olivat päässeet esiintymään.