Mutta iloisen naurun kaiku väreili vielä kauan ilmassa. Malm koetti olla kuulematta sitä. Hänellä oli kiire.
6.
Pyhät olivat ohi. Juhlista oli siirryttävä arkeen. Sitä tiesi vaihdos monelle — kouluihmisille etenkin. Liisalle ei. Hänen juhlansa oli ovella, hän tunsi sen. Juhlien aikana oli Bernt tietysti tahtonut pysyä kotona isänsä luona. Mutta nyt, kun hän tiesi Liisan työkauden pian alkavaksi, hän varmaan tulisi.
Ja hän tuli.
Liisa istui paraikaa tutkimassa vastailmestynyttä koulukirjaa, kun ovikello soi. Kaupungin paraimman vieraskodin pikku passari astui kirje kädessään sisään. Bernt oli saapunut aamujunalla ja tiedusteli kirjeessään missä ja milloin he voisivat, tavata toisensa kahden kesken.
Illalla 1/2 8 omassa yksityisessä huoneessani. Asun nykyään mamman talon viereisessä talossa. Sisäänkäytävä on pihan puolella. Nimikorttini näet ovella. Määrään näin myöhäisen ajan saadaksemme varmasti olla rauhassa. Siihen aikaan ei kukaan hyvässä kaupungissamme lähde toisia tapaamaan.
Oma rakkaani, ikävöiden odottaa sinua suruasi sureva, onnellesi
elävä Märchen Elisabet.
Hän sulki vastauksen kuoreen ja antoi sen pojalle. Sitten jäi hän ikkunaan katsomaan tiehensä juoksevan jälkeen.
Tuollainen lyhyt pieni kirjelippunen, miten siihen saattoi panna kuin koko sisimpänsä! Ja miten saattoi katsella sen perille viejää, aivan kuin olisi uskonut koko elämänsä onnen hänen käsiinsä!
Kaksi tanakkaa säärtä ja harmaa takinlieve vilahtivat vielä kerran kadunkulmauksessa. Sitten oli poika kadonnut näkyvistä.