— Tällä osoitteella. Tulen itse olemaan matkoilla. — Liisa ojensi paroonille Elnan tädin nimikortin, jonka hän tällaista mahdollisuutta varten oli saanut hankituksi itselleen. Sitten hän kumarsi.
Musta- ja valkopukuinen palvelija ilmestyi etehiseen auttamaan takkia hänen päälleen, amerikkalainen lukko napsahti kiinni. Liisa seisoi muutaman silmänräpäyksen kuluttua Boulevardilla, josta muinoin pienen tytön ikävöivä katse oli kohonnut kolmannen kerroksen ikkunariviin.
10.
Häntä sanottiin yleisesti "hämähäkiksi". Ammatiltaan hän oli suutari ja hän istui useimmiten matalan työpöytänsä ääressä näperrellen korjauksia, joita hän enimmäkseen suoritti. Palkkaa hän pyysi pilan vähän. Siitä syystä häntä käytettiin, huolimatta siitä, että ihmiset yleensä pelkäsivät häntä. Hän oli rakenteeltaan pitkä ja luiseva. Etenkin raajat, niin hyvin käsivarret ja kädet kuin sääret ja jalat olivat muodottoman suuret, — taudin vaikutuksesta, sanoivat toiset, toiset luulivat sitä synnynnäiseksi epämuodostumaksi, jonka laskuun "hämähäkin" ihmisarkuus ja ihmisviha oli pantava.
Hämähäkki asui vähän matkaa kaupungin ulkopuolella kummallisessa pienessä mökissä, jonka hän itse oli rakentanut. Osa rakennuksesta oli tavallinen, tasaisen neliön muotoon rakennettu tupa, jonka kahdella seinällä oli kaksi matalaa ikkunaa. Ikäänsä harmaan seinän kehystäminä muistuttivat nämä kiiluvaa silmäparia vanhoissa, kurttuisissa kasvoissa.
Tämän tuvan jatkoksi oli säleseinäisen porstuan toiselle puolelle rakennettu suurta lintuhäkkiä muistuttava asumus. Se oli kyhätty kokoon pyöreistä, hoikista ja huonosti kuorituista kuusenrungoista, jotka olivat pystysuorassa vierekkäin, kuitenkin siksi etäällä toisistaan, että jokaisen puun välille jäi pieni, tasaisenkapea rako, josta valo tunkeutui huoneeseen.
Tämä omituinen koppi teki talvella romuaitan virkaa. Kesäisin käytti hämähäkki sitä työhuoneenaan. Muuan "kurssilainen" oli tämän johdosta ruvennut kutsumaan sitä "kesämajaksi", mikä nimitys vähitellen tuli yleiseksi.
Kesäiseen aikaan olikin tavallista, että tiellä kulkeva — jos pysähtyi kuuntelemaan — kuuli tasaista, pehmeään anturaan iskevää naputusta. Itse nakuttajaa ei kuitenkaan näkynyt, ellei mennyt vartavasten kurkistamaan häkkiin. Tähystyspaikkana sitävastoin häkki kapeine rakoineen oli mainio. Ja sellaisena hämähäkki sitä käyttikin. Sillä yhtä mielellään kuin hän itse karttoi ihmisiä, yhtä mielellään piti hän heitä silmällä, — ennen muita juuri nuoria naisia, joita hän enimmän vihasi.
Etenkin kesäisin hän naputellessaan paikattavia kengänpohjia säännöllisesti tähysteli tielle. Ja yhtä säännöllisesti hän silloin unohti, missä hän itse oli ja keitä ne, joita hän tarkasteli. Hän muisti vain olevansa petetty mies, joka tahtoi kostaa sekä omasta että toisten puolesta. Hän tunsi hurjaa himoa pidellä pahoin ja raadella, jos vain käsiksi pääsisi. Ja se, joka silloin sattui astumaan "kesämajaan", vältti mielellään hämähäkin älyttömän hurjasti pälyäviä katseita.
Kerran oli mies tullut aivan raivoonsa. Hän oli kauan pitänyt erästä nuorta tyttöä silmällä. Tyttö oli aikaisemmin usein kulkenut "kesämajan" ohi johtavaa tietä kankaalle päin erään tutun nuoren pojan seurassa. Loppukesällä näki hämähäkki hänen kulkevan toisten, milloin minkin kanssa. Myöhäisenä iltana tytön kulkiessa yksin kesämajan ohi, karkasi hämähäkki kiinni häneen, sieppasi kuin pitkäraajainen pyydystäjä hänet luonnottoman pitkiin käsivarsiinsa ja aikoi kuljettaa tupaansa.