Veli katsoi Hilmaan sellaisella rajattomalla luottamuksella ja kunnioituksella, että tämä oikein kohosi omassa mielessään. Ja vaikka tuon muhkean kiven taivasta kohti korottava kyky jo silloin tuntui hänestä epäilyttävältä, oli hän kuitenkin ylpeän iloinen lohduttajakyvystään.
— Hilma hoi, tule joukkoon, mennään tuonne sisään juomaan teetä! — huusivat samalla toiset hänelle. He olivat jo menossa odotussaliin ja jättivät oven auki jälkeensä. Hilma seurasi, joskin haluttomasti. Teki mieli saada jotain lämmintä tähän sisäiseen ja ulkonaiseenkin viluun. Mutta toisten seura ei miellyttänyt. Ei muutenkaan. Ja kaikkein vähimmin nyt, kun sydän oli sairas veljen tähden.
— Kostan, kostan, mumisi hän itsekseen, — kaikki nyt yhtaikaa.
Hän puristi kädet lujasti toisiinsa ja tunsi tehneensä pyhän velvoittavan valan.
Eikä hänen tarvinnut kostaa vain toisten, — äidin ja veljen puolesta.
Kostamista oli hänellä itselläänkin.
Häneltä pääsi terävä nauru. — Kuulkaa tytöt, teillä kai useimmilla on ollut herroja "friiarina"? Eikös olekin?
Tytöiltä ei tullut vastausta. He rupesivat sen sijaan nauramaan. — Kas vain tuota Hilmaa, rupee kerran olemaan oikein meikäläiseen malliin, vaikka muuten aina murjottaa yksin.
— Niin nähkääs, minä vain ajattelin, että jos tulee tappelu ja meidän pitää "sisarina" sitoa herrojen haavoja, niin olisipas mukavata, kun olisitte tällaisessa laupeuden työssä ja potilaana olisi esimerkiksi ensimmäinen "viettelijä"!
— Taidat puhua omaasi ajatellen, ilvehti heleäposkiseksi maalattu "sisar". Mutta toiset panivat nauraen vastaan. Hilma ei ollut niinkuin muut syntiset. Hän oli aina pysytellyt ylemmillä portailla.
Hilma ei vastannut. Hän pani paraikaa sokeria teehensä ja ryyppäili sitten ahneesti höyryävää juomaa. Olisi tehnyt mieli vastatakin ja siten viskautua keskusteluun. Se olisi helpottanut ajatuksiin nähden. Mutta sekin oli niin vastenmielistä. Eikä noista ajatuksista kai sittenkään olisi päässyt. Ne olivat tänään merkillisen itsepintaisia, — aivan kuin sitä varten, että hän paremmin muistaisi sen suuren tehtävän, joka häntä odotti.