— Ihmisiä on monenlaisia sekä teissä että meissä, sanoi hän levollisesti yhä pidellen ohjaksia kädessään, samalla kuin astui eteenpäin miesten rinnalla.
— Missä asioissa te kulette, rupesi toinen miehistä tutkimaan.
— Olin saattamassa muutamia tovereita.
— Lahtareita?
Kysymys sivuutettiin vastauksetta.
— Missä asioissa he liikkuivat?
— Läksivät tuttuja tervehtimään.
— Yhtyäkseen pohjoiseenpäin matkustaviin. Herroilla on nykyään hiiden hätä pohjoiseen. — Pyssynpiippu välähti äkkiä Aarnen silmien edessä. — Tunnetko perhana tällaista? — Ase työnnettiin aivan Aarnen suuta vasten.
— Kukapa ei jo poikana tahtoisi asetta käteensä? Tiedättehän te miehinä sen. — Sanat syntyivät niin luontevasti ja levollisesti, että miehet hetkeksi jäivät sanattomiksi. Astuttiin äänettöminä eteenpäin. Lumi vain narahteli neljän miehen astunnasta ja hevosenjalka kopsahteli raskaasti hevosen hitaasti ja väsyneesti astuessa eteenpäin. Muutaman kerran se pysähtyi ja vilkaisi taakseen kuin saadakseen selkoa siitä mitä oli tekeillä.
— Mitä te olette viraltanne, tiedusteli hetken kuluttua tummasilmäinen mies, joka alussa oli puhunut enin.