"Siispä he myös aina vapauttavat; ja sitten joku mies, sata maskeerattua pelkuria muassaan, menee yön aikana ja lynssaa pahantekijän. Te, hyvät ystävät, ootte tehneet tyhmästi siinä, ett'ette ottaneet jotain miestä teitä johtamaan ja että tulette keskellä päivää ja ilman maskitta naamoillanne. Yks miehen puolikas teill' on — tuo Buck Harkness tuossa —, ja jos ei hän olis pannut teihin vauhtia, niin ei olis tuumastanne tullut muuta kuin tuulenpieksemistä.
"Teitä ei haluttanut tulla tänne, s'on vissi se. Raukat semmoiset kuin te eivät rakasta meteliä ja vaaroja. Mutta kun vain tuommonen miehen puolikas, kuin Buck Harkness tuossa, rupee huutamaan: 'lynssataan hänet! lynssataan hänet!' silloin häpeette te peräytymistä — pelkäätte että nähtäis mitä te olette — pelkureita — ja sentähden elämöitsette te ja huudatte ja tartutte turvaksenne kiinni johtajanne takinliepeeseen ja tulette rynnäten tänne ja kerskailette urotöistä, joita aiotte tehdä. Minä halveksin semmoista moskaväkeä kuin te — ja armeijat on myös enimmäkseen moskaväkeä; sotamiehet eivät taistele rohkeudella, joka olis heissä syntynyttä, vaan rohkeudella, jonka synnyttää heidän paljoutensa tai heidän upseerinsa. Mutta kaikkein enimmin voin minä halveksia moskaväkeä, joita ei ole johtamassa mies. Nyt kuulkaa, hyvät ystäväni, mitä teidän tulee tehdä; — pistäkää siivosti häntä koipien väliin ja menkää kotiin. Jos te täyttä totta tahdotte minut lynssata, niin tulkaa Herran tähden pimeässä, niinkuin täällä Etelässä on tapana; ja muistakaa myös panna maskit naamoillenne, ja ennen kaikkea: ottakaa mies johtajaksi. Nyt korjatkaa luunne — ja ottakaa tuo miehen-puolikas mukaanne." Viimeiset sanat sanoessaan oikasi hän pyssynsä ja veti hanan pänninkiin.
Koko joukkue peräytyi sukkelasti ja hajosi sitten joka haaralle kuin pelästynyt kanaparvi, ja Buck Harkness pötki myöskin tiehensä toisten perästä, näyttäen jokseenkin nolatulta. Minä tietysti olisin voinut jäädä siihen, jos minua olis haluttanut, mutta minua ei haluttanut.
Minä menin sen sijaan sirkkus-teltalle ja kiertelin hetken aikaa peräseinän puolella, kunnes vahtimies oli mennyt ohi, ja sitten sukelsin sukkelasti sisään telttaseinän alta. Mulla kyllä oli kahdenkymmenen dollarin kultakolikkoni ja vähän muutakin rahaa taskussa, mutta minun mielestäni oli parasta säästää ne, sillä eihän koskaan tiedä milloin sattuu tarvitsemaan rahaa, kun on poissa kotoaan ja vieraiden ihmisten keskuudessa. Onhan aina hyvä olla huolellinen. Minä kyllä kernaastikin pistouaan itselleni rahaa sirkkus-teaaterin katsomiseen, jos ei muu neuvo auta; mutta turhaa tuhlaustahan olis ollut panna ropojaan menemään tarpeettomasti.
S'oli oikein muhkea sirkkus, oikein priima sorttia, sanon mä. S'on totta se, ett' oikein häikäisi silmiä, kun he kaikki tulit ratsastaen sisään, parittain, herra ja hieno rouva vieretysten, herrat alushousuissa vain ja alusröijyissä, ilman kengittä ja ilman jalustimitta, ja kädet reisillä, niin turkkasen tyylikkäästi ja notkeasti, ett' oikein — heit' oli ainakin kakskymmentä — ja jokainen rouva oli sanomattoman korea koko kasvoiltaan ja täydellisesti kaunis, kuin paraimmat patentti-rouvat mitä koskaan olen nähnyt, ja vaatteet oli heillä päällä, jotka maksavat monta miljoonaa dollaria, ja niissä oli suunnattoman kalliita jalokiviä ja helmiä ja päärlyjä sadottain. Sitä kelpas katsoa, jumaliste, ja minä en vielä koko elinaikanani ole mitään niin sakramenskatun fiiniä nähnyt. Ja sitten he toinen toisensa perästä nousivat seisomaan hevosenselkään ja laukkasit sävysästi ja somasti ja ikääskuin lainehtien ympäri ympyrän moneen kertaan; ja herrat näyttivät niin hurmaavan komeilta ja pulskilta ja suorilta, kun heidän päänsä tolla viisin helkkua hölkkyi ylös alas telttakaton alla; ja rouvien ruusunpunaiset leningit liipottelit niin pehmeästi ja luontevasti heidän lanteillaan, että heitä ilman liiottelematta voi verrata kaikkein kauniimpiin parasolleihin.
Sitten rupesit he kaikki tanssimaan, potkasten ensiksi toisella, sitten toisella jalalla ilmaan, samalla kun hevoset laukkasit yhä parempaa vauhtia ja kallistuivat kallistumistaan; ja kehämestari käveli ympäri keskellä kehää lätkähyttäen pitkällä piiskallaan ja huutaen "hei! hei!" ja klowni eli hulluttelija juoksi hänen jälestään tehden kaikellaista koirankuria. Yhtäkkiä päästivät he ohjakset käsistään, ja kaikki rouvat nojasivat rystöset lanteilleen, ja kaikki herrat panit käsivarret ristiin rinnoilleen, ja silloinkos hevosiin tuli vauhtia! Ja sitten yhtäkkiä — koko komea pataljoona hyppäsi alas kehään, ja kukin kohdastaan teki niin sievän ja siistin kumarruksen, ett'en ikäpäivänä ole senkaltaista nähnyt; ja sitten he juoksit tiehensä, ja ihmiset taputtelit käsiään ja peuhasivat kuin pakanat.
No, siellä tehtiin sitten vielä mitä ihmeellisimpiä äksänpäksiä; ja kaiken aikaa tuo klowni nauratti ihmisiä niin, ett' olivat pakahtua siihen paikkaan. Kehämestari tuskin sai sanaa suustaan, ennenkun tuolla hulluttelijalla oli valmiina mitä vikkelin vastaus; miten hän voi keksiä nuo kaikki kokkapuheet ja sattuvat sanasutkaukset, ja niin yhtäkkiä, sitä en minä kuolemaksenikaan saata ymmärtää. Minä en olis keksinyt niitä, vaikk' olisin tuumannut pitkin päätäni koko vuoden. No, yhtäkkiä alkoi muuan juopunut mies elämöidä ja pyrki päästä kehään; hän mukamas myöskin tahtoi ratsastaa ja sanoi osaavansa sen konstin yhtä hyvin kuin kukaan muu. He käskivät hänen tietää huutia, mutta hän ei kuullut sillä korvalla, vaan rähisi vain kuin riivattu, ja koko näytäntö taukosi tuokioksi. Silloin rupesit ihmiset häntä haukkumaan ja tekemään hänestä pilkkaa, ja siitä hän raivostui ja alkoi riehua kuin hullu, niin että muutkin suuttuivat ja toinen mies toisensa perästä ryntäs ylös penkeiltä ja karkas kehään päin antaakseen hälle selkään, huutaen: "Annetaan sille köniin! Heitetään ulos se roisto!" ja parilta kolmelta naiselta pääsi hätähuutoja. Viimein piti kehämestari pienen puheen ja sanoi toivovansa, ett'ei katsojat panis pahakseen tätä häiriötä, ja jos mies lupais olla siivolla, niin sais hän ratsastaa, jos luuli pysyvänsä hevosenselässä. Kaikki nauroivat, ja "hyvä"-huutoja kuului, ja pöhnäinen mies kapusi todellakin hevosenselkään. Hevonen rupesi heti rykäsemään ja nousemaan takajaloilleen ja pillastumaan, ja kaks sirkkusmiestä tarttui sen ohjaksiin kokien sitä pidättää, vetämällä minkä jaksoivat; humalainen hurjapää riippui käsillään sen niskassa, ja hänen koipensa huitoivat ilmassa, ja koko kansajoukko kohosi seisomaan paikoiltaan nauraen niin että vesi tuli heille silmiin. Ja viimein, huolimatta noiden miesten ponnistuksista, repäsi hevonen itsensä irti ja kiiti pitkin pyöreää rataa kuin tuuli, ja yhä vain tuo hullu riippui sen kaulasta kiinni, viruen välin toisella, välin toisella jalallaan maassa, ja ihmiset elämöivät ja nauroivat kuin toiset hullut. Minun mielestäni se ei enää ollut mitään naurun asiaa, vaan päin vastoin tuo jo oli oikein kamalaa nähdä. Mutta yhtäkkiä onnistui hän kämpimään ylös taas ja istui pystyssä ja sai ohjakset käsiinsä, vaikka hän vielä horjui sinne tänne; ja nyt hän kaikkein hämmästykseksi, ketterästi kuin apina, hypähti seisomaan hevosenselässä, suorana kuin kanki, vaikka hevonen juoksi täyttä laukkaa. Siinä seisoi hän jäykkänä ja varmana, kuin ei olis ollut päissään ijässään — ja sitten hän alkoi riisua vaatteet päältään, viskellen niitä ympärilleen niin sakeasti, ett' oikein ilma ikääskuin musteni, ja yhteensä heitti hän sillä viisin päältään seitsemäntoista nuttua. Sitten seisoi hän siinä solakkana, pulskana ja komeana kuin perintöprinssi ja puettuna mitä paraimpaan ja loistavimpaan pukuun, ja hän antoi hevoselle läimäyksen siistillä piiskallaan, niin että se surisi ympäri kuin villikissa — ja viimein hän äkkiarvaamatta hyppäsi alas ja teki pulskan kumarruksen katsojille ja pyörähti pois pukuhuoneeseen, ja kaikki ihmiset oikein ulvoivat ihastuksesta ja ihmetyksestä.
Nyt huomasi kehämestarikin, miten tuo vekkuli mieheksi oli vetänyt häntä nenästä, ja hän häpesi surkeasti; en ole koskaan nähnyt niin nolattua ihmistä. S'oli muuan hänen omia miehiään! Hän oli keksinyt tuon kepposen aivan omasta päästään, hiiskumatta sanaakaan muille. Minä häpesin kyllä pässinpäätäni, kun olin antanut narrata itseäni niin, mutta kehämestarin housuissa en olis tahtonut olla tuhannesta dollaristakaan. Niin no, s'oli kerrassaan hyvä sirkkus. Voihan niitä tosin löytyä parempiakin maailmassa, mutta minä ainakaan en ole muhkeampaa nähnyt. S'oli kaikissa tapauksissa kylliks hyvä minulle, ja min' aion mennä sitä katsomaan miss' ikinä sen tapaan.
No, illemmalla oli meillä näytäntömme; mutta sinne ei tullut muuta kuin noin tusinan täysi ihmisiä, niin että me töin tuskin kyettiin maksamaan kulut. Ja päälle päätteeksi nauroivat he ilkeästi kaiken aikaa, ja se suututti kovasti herttuaa; ja kaikki lähtivät he tiehensä ennen näytännön loppua, pait eräs poika ei, jok' oli nukahtanut. Herttua sanoi, että nuo Arkansasin moukat olit liian tyhmiä mukamas ymmärtääkseen Shakespearea; turhaa oli heittää semmoisia helmiä semmoisille sioille, sanoi hän. Niille sopis vain kaikkein krouvimmat kometiiat, meinasi hän, tavalliset markkinahuvit. Mutta hän arveli kyllä keksivänsä jotain, joka vetelis; ja seuraavana aamuna hankki hän itselleen muutamia isoja paperiarkkia ja vähän mustaa väriä ja maalasi muutamia kuulutuksia, jotka hän sitten liisteröi sinne tänne talonnurkkiin. Näin seisoi näissä kuulutuksissa: