"Niin, katsos, Jim, se kuuluu heidän sukukuntaansa. H'ovat kaikki samaa luuta ja lihaa."
"Mutta, Huck, nää kuninkaat, jotka me ollaan saatu niskoillemme, on oikeita kanaljoja; jumal'avita, kanaljoja ja roistoja ne on."
"Niin, niin, senhän olen sanonut, Jim; kaikki kuninkaat ovat enimmältään kanaljoja, minun ymmärtääkseni."
"Herra hallikkoon!"
"Niin. Jos kerrankaan lukisit heistä, saisit sen nähdä. Otetaan nyt esimerkiksi tuo Hinrikki Kaheksas; jonka Englannissa tuntee joka lapsikin. Tämä meidän kuninkaamme täällä lautalla on oikea sunnuntaikoulun tarkastaja hänen rinnallaan. Ja otetaan sitte Kaarlo Toinen ja Ludvikki Neljästoista ja hänen kaimansa Ludvikki Viidestoista, ja Jaakoppi Toinen ja Edvard Toinen ja Richard Kolmas ja koko joukko muita; puhumattakaan kaikista noista Saksilaisista patriarkoista, jotka pitivät semmosta hirveää elämää entisaikoina. Olisit nähnyt tuota vanhaa Hinrikki Kaheksatta hänen voimaijässään; sekös vasta värkki se! Hän ruukkasi mennä naimisiin uuden vaimon kanssa jokikinen päivä ja sivalsi siltä pään poikki seuraavana aamuna. Ja hän teki sen yhtä tyynesti kuin olis tilannut itselleen pehmeitä munia aamiaiseksi. 'Tuokaa tänne Neil Gwynn', sanoo hän. He tuovat nais paran. Seuraavana aamuna kuuluu käsky; 'Pää poikki hältä!' Ja he katkasevat hänen kaulansa kuin nauriinvarren. 'Jane Shore tänne!' komentaa hän, ja tämä raukka tulee. Seuraavana aamuna käsketään: 'Sivaltakaa hältä pää poikki!' — ja he sivaltavat sen poikki. 'Soittakaa tänne se ruusuposkinen Rosamunda!' Ja Rosamunda tottelee soitinkelloa heti. Mutta huomisaamuna kuuluu tuomio: 'Lyökää hältä pää poikki!' Ja se vyöryy pitkin permantoa. Ja jokaisen noista raukoista piti väkisinkin kertoa hälle satu, kukin yönään; ja nuo sadut kirjotutti hän muistiin ja tallensi, kunnes niitä oli karttunut tuhat yks kappalta, ja silloin antoi hän präntätä ne kaikki tyyni kirjaan, joka sai nimekseen 'Tuomiopäivän kirja' — jok' oli hyvä ja sattuva nimi semmoiselle kirjalle. Sinä et tunne kuninkaita, Jim, mutta minä ne tunnen; ja tuo vanha veijari, jok' on syöpynyt meidän nahkaamme, on sittenkin sitä parasta sorttia, mit' olen huomannut historiassa. Niin no, mutta tuo Hinrikki Kaheksas esimerkiksi, hän sai päähänsä, että hänen mukamas piti sotaan ja sotkuihin Amerikan kanssa. Ja mitä hän teki? Puhuiko suunsa puhtaaksi kuin rehellinen mies? Mitä vielä! Yks kaks viskaa hän kaikki teelehtisäkit laivoista Bostonin satamassa mereen ja präntättää tommosen 'itsenäisyydenjulistuksen' ja käskee heidän tulla, jos tohtivat. Semmonen oli hänen tapansa — kerrassaan hävytön mies. Hän tuli rettelöihin isänsä kanssa, jok' oli Wellingtonin herttua. No, mitä luulet hänen tehneen? kenties antaneen ukko rahjukselle pienen pieksiäissaunan? Johan nyt! S'olis ollut liian vähän. Ei, vaan kuulekkos, hän hukuttaa jumaliste vanhan äijän isoon mesi-ammeeseen, kuin kissan. Alinomaa hän myös petti ja viekasteli. Jos hän esimerkiksi otti tehdäkseen jotakin, ja hälle maksettiin siitä ennakolta eikä sitten pidetty silmällä, että hän sen todellakin tekis, niin teki hän aina päin vastoin kontrahtia. Mokomaa itikkaa kuninkaaksi on tuskin koskaan ollut, vaikk'ei ne muutkaan hääviä ole. Jos meill' olis ollut hänet täällä tään vanhan lurjuksen sijasta, niin hän olis peijannut tuon pienen kaupungin tuhatkertaisesi pahemmin. Minä en suinkaan sano, että meidän kuninkaamme ovat enkeleitä, sillä sitä he ei ole, jos punnitaan heidän tekojaan oikein; mutta semmoisia paatuneita petoja kuin Hinrikki Kaheksas he toki eivät ole. Oikeutta kaikille. Kuninkaat on kuninkaita, sanon mä, eikä heiltä saa vaatia liikaa rehellisyyttä. Ylimalkaan ovat he roistoja. Se kai tulee heidän takaperoisesta ja nurinpäisestä kasvatuksestaan."
"Mutta, Huck, tämä kuningas haisoo niin sikamaiselta."
"No, no, Jim; sitä tekevät he kaikki. Me ei voida auttaa sit' asiaa, miten kuninkaat haisevat; yleinen historia ei tiedä mitään neuvoa siihen."
"Mutta herttua, häness' on sitteki vähä miehen vikkaa, tykkään mä; ei oo niin perhanan ruokoton."
"Niin, niin, herttuat on vähän toista maata, mutt'ei paljon. Tuo tuossa ei suinkaan ole mitään kaksista hänkään. Kun hän on päissään, olis likinäkösen ihmisen vaikea erottaa häntä kuninkaasta."
"Niin no, oli miten oli. Mutta vissiä vain on, että minun ei tee mieli enemmän kampraateja tuota laijia. Näissä kaharessa on, piru vie, aivan kylliks."