"Istuu siinä tietysti. Mitä hän sillä tekis sitten?"
"No, mutta herranen aika! Minä luulin, että hän seisois saarnastuolissa, hän."
Kas niin. Olin unohtanut että ukko rahjus mukamas oli pappi. Minun täytyi tarttua entiseen temppuun uudestaan ja olin siis hätäilevinäni kananpojanluun tähden, jommonen mukamas istui kurkussani taas — saadakseni miettimisen aikaa. Sitten sanoin:
"No, mutt' ethän nyt Herran tähden luule, ett'ei siell' olis muuta kuin yks pappi kutakin kirkkoa kohen?"
"No, mitä niitä enemmän tarvittais?"
"Hä? Mitäkö enemmän? Niiden pitää saarnata kuninkaalle tietysti!
Lystikäs tyttö sinä! Niit' on koko seitsemäntoista kappalta, tiedäkkös."
"Seitsemäntoista! No, mutta herranen aika! Min'en kuolemakseni jaksais istua kuulemassa niin paljon pappia, jos koht' en ikinä pääsis taivaaseen sen tähden. Meneehän heiltä totta maar koko viikko yhteen kyytiin."
"Äsh! Eiväthän he kaikki saarnaa yhtenä päivänä, tietysti — yks kerrassaan vain."
"No, mutta mitä tekevät ne toiset kaikki sill' aikaa?"
"Ooh, ei juur mitään — levähtelevät tai kiertelevät ympäri haavilla tai vihkivät morsiusparia tai kastavat lapsia tai muita tommosia pikkutöitä toimittelevat. Enimmäkseen he eivät tee mitään."