"Miks niin?"
"Siks' että te, hyvä fröökynä, ette ole noita nahkanaama-ihmisiä, joiden kasvonpiirteistä ei mitään näy. Ei ole sen parempaa kirjaa kuin teidän kasvonne. Siitä voi lukea ajatuksenne kuin olis ne siihen selvästi präntätty. Luuletteko te, että voitte mennä näyttämään tuota kirjaa setä ukoille, kun he taas tulevat tarjoomaan teille aamumuiskunsa, ilman että — —"
"Älähän sano, älähän sano! Minä lähden ennen aamiaista — ja mielelläni lähdenkin. Mutta jätänkö mä sisareni tänne noiden kanssa?"
"Jättäkää ne vain — eihän se nyt heitä niin paljon haittaa. Voivathan he sen vielä vähän aikaa kestää. Nuo kelmit rupeisivat epäilemään jotain, jos te lähtisitte kaikki. Teidän, hyvä fröökynä, ei nyt pidä tavata niitä eikä sisarianne eikä ketään koko kaupungissa — jos joku naapuri sattuis teiltä kysymään, miten setänne jaksavat tän' aamuna, kasvonne heti kertois jotakin. Ei, lähtekää te sinne suoraa päätä, hyvä fröökynä, niin minä hoidan heidät kaikki täällä. Minä pyydän fröökynä Susannan sanomaan terveisenne sedillenne ja ilmottamaan, että ootte lähteneet virkistämään itseänne muutamaks tunniks tai tapaamaan jotakin ystävää ja että te tuutte takasin illalla tai huomen-aamuna aikasin. — Ja sitten viel' yks asia — tuo rahapussi."
"Niin, he saivat rahat; ja voi kuinka minua nyt harmittaa tyhmyyteni, kun sillä tavoin annoin ne heille."
"Niin, mutta nyt on seikka se, että he sittenkään eivät ole saaneet noita rahoja."
"Missä ne sitten on?"
"Niin, kumpahan sen tietäisin! Mull' oli pussi jo hallussani, sillä minä varastin sen heiltä, ja minä varastin sen antaakseni sen teille; ja minä tiedän mihin sen kätkin, mutta pelkään ett'ei s'oo siellä enään. Min'oon hirveästi pahoillani, fröökynä Mary Jane, niin pahoillani kuin koskaan voin olla; mutta minä koin parastani. Oli vähältä, ett'en joutunut kiinni, ja mun oli pakko kätkeä rahat ens piilopaikkaan, minkä äkkäsin, ja juosta tieheni — ja se ei ollut mikään hyvä paikka."
"Ooh, älähän soimaa itseäs — ethän voinut sit' auttaa. Mutta mihin kätkit ne sitten?"
Min'en tahtonut saattaa häntä muistamaan surujaan taas, ja minun oli kovin vastahakoista kertoa hälle tuosta piilopaikasta, kun tiesin että hän heti tulis aattelemaan, miten vainajan ruumis makais kirstussaan rahapussi vatsalla. Siispä vaikenin hetkeksi, ja sitte sanoin: