"Mitä? Päiväkirjaksi? Mitä hassutusta nyt taas? Ja eihän Jim osaa ees kirjottaa."
"Niin no, mitä se tekee? Hän kai osaa piirtää joitakin merkkiä paitaan, tiiän mä, jos me teemme hälle kynän vanhasta tinalusikasta tai palasesta vanhaa rautasta tynnyrivyötä."
"Hyvänen aika, Tom; voimmehan nykästä kynän yhestä hanhesta, niin s'on hällä valmiina heti."
"Luulekko sinä, että vangeilla on saatavissa hanhia, joista voivat nykästä kyniä, sinä tolvana? Ee-i! Vangit tekevät aina kynänsä kaikkein kovimmasta, sitkeimmästä, ilkeimmästä vanhasta messinkisestä kynttiläjalasta tai muusta semmosesta, minkä voivat saada kynsiinsä; ja sitten menee heiltä viikko toisensa perästä, menee kuukausia ja vuosia viilaamiseen, sillä heillä, tietysti ei ole mitään viilaa, vaan saavat vain kuhnuttaa sitä seinää vasten. He eivät käyttäis hanhikynää, vaikka heill' oliskin. Semmosta helppoa konstia ei ruukata koskaan."
"No, mistä hän saa mustetta sitten?"
"Muutamat tekevät sitä rautaruosteesta ja kyyneleistä; mutta n'on tavallisesti naisia ja muita huonompia vankia; paremmat vangit kirjottavat aina omalla verellään. Niinhän voi Jimkin tehdä; ja jos hän tahtoo lähettää tavallisen pienen, salaperäisen ilmotuksen ystävilleen, että he tietäisit, missä linnassa hän istuu vangittuna, niin voi hän kirjottaa kahvelilla tinatalrikin takapuolelle ja viskata sen ulos ikkunasta. Niin teki aina se maailmanmainio vanki, joll' oli rautamaski kasvoillaan, ja s'on turkkasen hyvä ja tyylikäs tapa."
"Mutta Jimillä ei ole mitään tinatalrikkeja. He syöttävät häntä puupytystä."
"Vähät siitä; me hankitaan hälle pari talrikkia."
"Mutta jos joku toinen sattuis lukemaan mitä tinatalrikin takapuolella seisoo?"
"Se ei koske meihin, Huck Finn. Pääasia on, että hän kirjottaa niihin ja viskaa ne ulos ikkunasta. Ja sitä paitse, tuskin kukaan voi milloinkaan lukea mitä vangit kirjottavat."