Silloin ne muutkin vähän pehmenivät, ja min' olin oikein kiitollinen tuolle vanhalle tohtorille siitä, kun hän niin oli puhunut Jimin puolesta; ja se minua myös kovasti ilahutti, että tohtori ajatteli Jimistä mitä minäkin aina olin ajatellut; ja min' olin aina ajatellut, että hän oli valkonen sisältäpäin ja hyvin hyvä sydämmestään. Ja kaikki he jo tunnustivat, että Jim oli käyttänyt itseään varsin hyvin ja ansaitsis palkintoa. Ja tämän mukaisesti siinä nyt hyvästä sydämmestä luvattiin, ett'ei häntä enää niin pirusti sadateltais.
Sitten tulivat he ulos ja lukitsivat hänet sinne sisään. Minä toivoin, että h'olisit päästäneet hänet ainakin raskaimmista kahleista ja antaneet hälle vähän muutakin syötävää kuin vettä ja leipää, mutta sitä ei näkynyt kukaan ajattelevan, ja minä luulin paraaksi, ett'en sekaantuis asiaan, vaan laittaisin niin, että Sally täti sais kuulla mitä tohtori oli sanonut, — niin pian kuin itse pääsisin siitä kuohusta, johon olin joutunut, ja saisin selittää hälle, mistä se tuli, että minä aivan olin unohtanut ilmottaa hälle Sidin ampumisesta kertoessani miten me ajettiin karkuneekeriä takaa.
Mutt' eihän sill' ollut kiirettä. Sally täti hääri sairasvuoteen ympärillä yöt päivät, ja joka kerta kun näin Silas enon tulevan pöpisten, menin häntä piiloon.
Seuraavana aamuna kuulin mä, että Tom oli koko joukon parempi, ja he sanoivat, että Sally täti oli mennyt nukahtamaan hetkeksi. Minä heti kiireimmiten hiipimään Tomin huoneeseen, ja jos hän olis valveilla, kutoisimme me kokoon jutun, joka sietäis pesemistä, jos jokin. Mutta hän nukkui, nukkuipa vielä varsin rauhallisesti; ja hän oli kalpea, eikä tulipunainen kasvoiltaan kuin tullessansa. Minä istuin alas oottamaan. Mutta noin puolen tunnin päästä tuli Sally täti luisuen sisään, ja siinä m'oltiin! Hän käski mun olla hiljaa ja istui viereeni ja alkoi kuiskia ja sanoi, että nyt me kaikki voitais olla iloissamme, sillä kaikki oireet olivat hyvät, sanoi hän, ja "Sid" oli jo nukkunut hyvän aikaa ja ruvennut näyttämään yhä rauhallisemmalta ja lakannut hourailemasta.
Niin istuttiin me siinä vahtimassa, ja miten olikaan, rupes hän vähän liikahtamaan, ja sitten hän avas silmänsä aivan luonnollisesti ja katsahti vähän ympärilleen ja sanoi:
"Mitä? Minähän olen kotona! Mistä se tulee? Miss' on lautta?"
"Kaikki on hyvin", sanoin minä.
"No, mutta Jim?"
"Hyvin on hänenkin", vastasin, mutta vähän vitkalleen. Hän ei kuitenkaan sitä hoksannut, vaan sanoi:
"Oivallista! Silloinhan on kaikki hyvin! Ookko puhunut siitä tädille?"