Aattelin että hän kaiketikaan ei paljoa muistanut yöllisestä äksiisistään, niin että vastasin:
"Olihan joku roisto yrittämässä yöllä sisään ovesta, ja minä tahdoin häntä pelottaa."
"Miks'et sitten herättänyt minua?"
"Minä koitin, vaan en saanut teitä henkiin."
"No, hyvä. Älä lörpötä siinä nyt lorujas, vaan pötki joelle kokemaan koukkuja, että saahaan kaloja murkinaks. Kuulekkos! Minä tulen koht'siltään."
Hän avas oven, ja minä pötkin ulos ja menin joelle. Siellä huomasin, että virta kuletti mukanaan koko joukon puuvärkkiä ja puunkuorta, ja siitä päätin että vesi oli nousemassa. Mull'olis ollut hyvät markkinat, jos nyt olisin oleskellut kylässä. Juhannustulva oli mulle aina ollut oikein kultakaivoksena; se tuopi näet aina muassaan hirsiä, jopa polttopuita ja toisinaan koko tusinan tukkia yhtenä lauttana, ja muuta semmoista. Silloin ei tarvitse muuta kuin pitää varansa keksi kädessä ja myydä saaliinsa tapulitarhaan tai sahamyllyyn.
Kävin kappaleen matkaa joenvartta ylöspäin tähystellen, niin sanoakseni, toisella silmällä ukkoa, toisella tulvan tuomisia. Yht'äkkiä tuli siinä tanssien virran mukana kanooti, niinpä niinkin, ja päälle päätteeksi oikein sievä kanooti, noin neljä- tai kolmetoista jalkaa pituudelta ja uiden upeana kuin sorsa. Minä sänttäsin pää edellä rannasta kuin sammakko, vaatteet päälläni, ja uin aika kyytiä kohden kanootia. Luulinpa melkein, että siinä makais joku junkkari pohjassa, sillä ihmiset tekevät usein sillä viisin kurillaan; kun pyydystäjä tarttuu saaliiseensa, hypähtävät he ylös ja nauravat hänet pahanpäiväiseksi. Mutta niin ei nyt onnekseni käynyt tällä kertaa. S'oli todellakin ajokanooti, ja minä kapusin siihen ylös ja meloin sen rantaan. Nytpä ukko on iloissaan, aattelin mä, kun saa nähdä tämän saaliin — se on ainakin kymmenen dollarin arvoinen. Mutta tullessani rantaan ei pappa vaaria näkynytkään; ja juur kun olin laskenut pieneen poukamaan, jonka yllä kasvoi pajupensaita ja köynnöskasvia, niin että se näytti pieneltä luolalta, — silloin pisti päähäni toinen tuuma. Aattelin, näettekös, että kätkisin kanootin isältä, ja sitten en karatessani meniskään metsään travaamaan jalkasin, vaan laskisin pulskasti jokea alas noin viiskymmentä virstaa ja pitäisin sitten leiriä hauskalla paikalla.
Enhän ollut kaukana mökistämme, ja niinpä olin alinomaa kuulevinani ukko vaarin tulevan. Mutta sainhan kuitenkin kanootin kätketyksi, ja kun sitten kurkistelin pajupensaan takaa, näin hänen seisovan polulla ja tähtäävän pyssyllään yhtä lintua. Hän siis ei ollut mitään nähnyt.
Hänen tullessaan rantaan, olin jo paraikaa kokemassa muuatta koukkua. Hän haukkui minua vähäsen, kun olin niin kuhnustellut, mutta minä sanoin pudonneeni jokeen, ja sentähden olin mukamas viipynyt niin kauvan. Tiesinhän hänen huomaavan, ett'olin märkä kuin trasu; ja hän rupeis trissaamaan minua kaikellaisilla kysymyksillä. Me saatiin koukuilla kuus kissakalaa ja mentiin kotiin.
Syötyämme aamiaisemme, heitti hän pitkälleen taas ja minä myös — mokoman yön jälkeen. Minä makasin siinä mietiskellen jotain konstia, jolla voisin estää sekä ukkoa että leskirouvaa minua seuraamasta; sehän olis parempi kuin luottaa siihen onnenpeliin, että ennättäisin kylliksi kauas ennenkun he pääsisit jälilleni; saattaishan tapahtua jos jotakin. No, enhän ens'aluksi keksinyt mitään keinoa; mutta mitäs ollakkaan, niin ukko nousi juomaan pari tuoppia vettä ja sanoi sitten: