"Jaa, jaa, just präsiis."
"Ja tuommosta kananruokaa vain olet saanut syödäkses?"
"Jaa, jaa, just präsiis."
"Silloin mahtaa nälkä tonkia mahaas pahanpäiväisesti?"
"Jaksasin syyä kokonaisen hevosen, luulen ma. Kuin kauvan oot sinä ollu saarella?"
"Siitä illasta asti kuin tappoivat minun."
"Voi, kiesus! No, millä Herran tähen sin'oot eläny? Mutta kas, onhan sulla pyssy. S'on hyvä, se. Mee nyt ja ammu jottai, niin minä laitan tulen."
Me mentiin sinneppäin, missä kanooti oli, ja sill'aikaa kun hän teki tulen ruohoiseen avopaikkaan puiden välissä, juoksin minä noutamaan jauhoja ja läskiä ja paistinpannun ja kahvia ja kahvipannun ja tinakupin. Nähdessään kaiken tämän rikkauden, Jim vallan ällistyi ja luuli, että s'oli noituutta. Mutta sitten istuin onkimaan ja sain kelpo kissakalan, jonka Jim perkkasi linkkuveitsellään ja pani paistumaan.
Pian oli ruoka valmiina, ja me istuttiin ruohoon ja syötiin, ja mainiolta maistui lämmin ateria. Jim parka ahmi kuin nälkäinen susi, ja eihän se kummaa ollutkaan. Kun viimein oli saatu kylliksemme, kallistuttiin me laiskottelemaan ja voitiin paksusti.
Hetken päästä sanoi Jim: