"No, kenties mie tahonki, ja piru vie luulenki että sen teen; mutta kuka perhana mulle sen maksaa? Luulekko kenties että sun isäs — —"
"No, kyllähän siitä aina sovitaan. Neiti Hooker sanoi erittäin että hänen enonsa Hornback — —"
"No, pyhä Poavali! Hänkö on hänen enonsa? Kuules, poika naskali, juokse minkä kintuistas lähtöö tuonne, missä näet valkean palavan, s'on kapakka; ja sano heille siellä että näyttävät sulle tien Jim Hornbackin talolle. Älä kuhunustele, kuulekkos! Käytä jalkojas! Sano hälle, että mie laitan tänne hänen sisarentyttärensä ihka elävänä ennenkun hän kerkiää kaupunkihin. Kas niin, lähe nyt matkaan kuin oisit jo. Mie juoksen vain tuonne kulman taa ja herätän masinistin."
Minä harppasin sinneppäin, josta tuo valo näkyi, mutta niin pian kuin hän oli kiertänyt kulman, palasin minä takasin ja juoksin veneelle ja ammensin siitä veden ja sousin tyvenvedessä pitkin rantaa noin kuussataa kyynärää ylöspäin ja menin sitte piiloon parin halkoproomun taakse, nähdäkseni miten kävis; en saanut mitään rauhaa ennenkun olin nähnyt höyrylossin lähtevän. Ja totta puhuakseni, niin minä ikääskuin vähän ylpeilin itsekseni, kun olin nähnyt niin paljon vaivaa noiden kanaljain tähden, jotka jäivät raakille; sitä totta maar ei moni muu olis tehnyt. Minä vain toivoin että leskirouva olis saanut sen tietää. Hän olis varmaankin puolestaan ylpeillyt minusta, kun olin auttanut noita rosvoja. Miten näet lieneekin, niin tykkäävät vanhat leskirouvat ja muut jumaliset ihmiset aina kaikkien enimmän juuri rosvoista ja kaiken maailman pahantekijöistä ja roistoista. S'on vissi se.
No, minun siinä venyessäni, mitäs näenkään! Joo, tuo siunattu raakki tulee vyöryen pitkin virtaa, mustana ja kolkkona kuin kuolema. S'on totta, että siinä ikääskuin vähän värisytti selkäpiitäni, mutta yhtäkaikki laskin ulos ja sousin sinneppäin. Se makasi niin syvällä vedessä, ja minä huomasin heti, että siellä tuskin enää voi virua ainoakaan elävä sielu. Sousin sen ympäri ja huusin "halloo!" pariin kertaan, mutta mitään vastausta ei kuulunut; kaikki oli hiljaa kuin haudassa. Minä tunsin vähän sydämmen-vaivaa noiden rosvojen kohtalosta, mutt'en paljon; sillä mä aattelin että jos he sen kestäis, niin kyllähän minä puolestani.
Samassa laski höyrylossi ulos rannasta; ja minä työnsin keskelle jokea ja pääsin hyvän matkaa poispäin virrassa; ja kun arvelin olevani lossiväen näkyvistä, pidätin hetken airojani ja katsoin taakseni ja näin, miten höyrylossi kulki raakin ympäri nuuskien neiti Hookerin jäännöksiä, joita katteini luuli tuon eno Hornbackin niin kovasti odottelevan; mutta hetken päästä he antoivat palttua koko puuhalleen ja höyrysit hyvää vauhtia takasin rantaan päin. Minä puolestani sousin jokea alaspäin että huilasi.
Kesti hyvin kauvan ennenkun sain Jimin lyhdyn näkyviin; ja kun sen viho viimeinkin näin, tuntui se olevan tuhannen virstan päässä. Saapuessani sitten kerrankin perille lautallemme, rupes aamu koittamaan lännestä; ja me mentiin maihin muutamaan saareen, kätkimme lautan ja upotimme veneen. Sitten mentiin me makuulle ruohoon ja nukuttiin sikeästi kuin kuolleet.
Neljästoista luku.
Nukuttuamme viimein kylliksi, ruvettiin me huviksemme räknäilemään noita tavaroita, jotka tuo surkea rosvojoukko oli varastanut raakilta. Siinä oli jos jotakin: saappaita ja vilttejä ja vaatteita ja koko joukko muuta kauskua, ja koko läjä kirjoja ja yks kiikari ja totta maarian — kolme lootaa sikaareja. Ei kumpikaan meistä ollut ikipäivinä ollut niin rikas koko eläissämme. Sikarit meitä miellytti kaikkein enimmän. Me maattiin koko sen iltapäivän metsässä loikoillen ja polteltiin ja juteltiin, ja minä luin noista kirjoistakin pariin erään; harvoin voi ihminen niin paksusti. Minä kerroin Jimille kaikki mit'oli tapahtunut raakilla ja höyrylossilla, ja minä sanoin että tuo kaikki oli seikkailuita; mutta Jim sanoi kernaimmin tahtovansa päästä kaikista seikkailuista vastedes. Hän sanoi että, kun minä kämpin tuohon käytävään raakilla ja hän konttasi takasin tullakseen lautalle ja tämä oli poissa, hän oli kuolla siihen paikkaan, sillä hän aatteli olevansa mennyttä kalua, miten ikinä käviskin; jos hän ei pelastuis, niin hukkuis hän, ja jos hän pelastuis, niin veis pelastaja hänet takasin fröökynä Watsonille, joka möis hänet Etelään, kun möiskin. Ja siinä hän oli oikeassa; hän oli enimmäkseen aina oikeassa; häll'oli turkkasen hyvä pää, neekerin pääksi.
Luinmahan myöskin Jimille noista kirjoista kaikellaista kauskua kuninkaista ja herttuoista ja kreiveistä ja senkaltaisista ihmisistä ja kuinka he kävit ylönpalttisen komeissa vaatteissa ja millä penteleen komervenkillä he kulkivat muun väen seassa, ja miten he kutsuivat toisiaan Teidän maisteetiksenne ja Teidän ylhäisyydeksenne ja Teidän armoksenne ja Teidän korkeudeksenne ja Jumala ties miksi, sen sijaan kuin vain olisit sanoneet "hyvä herra" tai "Te", niinkuin tavalliset ihmiset. Ja Jim hän kuunteli korvat pystyssä ja silmät selällään. Viimein hän sanoi: