Moni mutisi: "tyttö raukka, tyttö raukka!" ja toiset: "hän on hupsu — perin hupsu." Linnanherra kutsui vanhaa Laxartia ja sanoi:
"Vie, moukka, pois tuo hullu tyttö ja anna hänelle hyvä selkäsauna.
Se on parasta rohtoa tuommoisille tuumille."
Kun Johanna kääntyi poismennäkseen, sanoi hän yksinkertaisesti:
"Te ette anna minulle sotamiehiä, mutta en ymmärrä miksi, sillä Herrani on teitä käskenyt. Niin, hän itse on minut lähettänyt, sentähden täytyy minun tulla vielä uudestaan ja silloin sinun pitää täyttää pyyntöni."
Hänen mentyään puhuttiin ja ihmeteltiin vielä kauvan tuota tapausta. Vartijat ja palvelijat kertoivat siitä kaupungilta, sieltä levisi sanoma maaseudulle, ja kun me palasimme Domrémyhin, oli huhu ehtinyt sinne ennen meitä. Johanna parka oli nyt kaikkein huulilla ja hänen omat kyläläisensä nauroivat ja pilkkasivat häntä.
Ei kukaan hänen rakkaista lapsuuden tovereistaankaan häntä puolustanut, mutta Haumette, pikku Mengette ja minä olimme kuitenkin hänelle uskollisia ystäviä. Hänen isänsäkin oli kovin vihastunut siitä, että Johanna sanoi menevänsä sotaan, ja hänen vanhempansa pitivät häntä tarkasti silmällä, ettei hän pääsisi lähtemään kylästä. Tuo kaikki koski kipeästi Johannaan, joka sen vuoksi salaa vuodatti monta kyyneltä. Mutta julkisuudessa hän aina näytti levolliselta, lempeältä ja hiljaiselta niinkuin ennenkin.
Niin kului kesä, ja kun vanhemmat huomasivat, että tyttö oli luja päätöksessään, toivoivat he Johannan menevän naimisiin Paladinin kanssa, joka selitti, että Johanna jo muutamia vuosia sitten oli luvannut tulla hänen vaimokseen.
Mutta sen Johanna lujasti kielsi eikä mikään saanut häntä tähän ehdotukseen suostumaan. Hän puolusti itseään niin arvokkaasti ja viisaasti, että kylän arvokkaimmat henkilötkin sitä ihmettelivät ja rupesivat jälleen kunnioituksella häntä kohtelemaan. Isä ja äitikin häneen vihdoin leppyivät.
Mutta kesän ja syksyn kuluessa oli Johannalla kuitenkin paljon huolia; Salisbury oli joukkoineen Orleansin edustalla ja Ranskan taivas oli synkkäin pilvien peitossa. Äänet käskivät kuitenkin hänen odottamaan eivätkä antaneet hänelle mitään erityisiä määräyksiä. Niin tuli talvi ja aika kulki kulkuaan; — mutta vihdoin koitti tapahtumain hetki.