Hänen isäntäväkensä otti hänet vastaan suurella ilolla ikäänkuin oman lapsensa, joka oli jonkun ihmeen kautta pelastunut kuoleman hädästä. He nuhtelivat häntä siitä, että hän oli mennyt pahimpaan sotarintaan, he eivät ymmärtäneet, että hän oli sen tehnyt vapaasta tahdostaan, vaan luulivat, että joukot olivat hänet temmanneet mukaansa yleisessä tungoksessa. He varottivat häntä sentähden toisella kertaa menemästä niin lähelle taistelupaikkaa, mutta tämä hyvä neuvo kaikui kuuroille korville.
Viidestoista luku.
Seuraavana päivänä, joka oli helatorstai, saivat aseet olla alallaan, mutta sotaherrat päättivät Johannan tietämättä pitää salaisen sotaneuvottelun. Aivan heidän aavistamattaan sai hän sen kuitenkin tietää ja lähti heti heidän kokouspaikkaansa. Hän kysyi heiltä, mitä olivat neuvotelleet ja päättäneet. Kokoontuneet päälliköt olivat kaikki olleet sitä mieltä, että nyt, kun kaupunki oli hyvästi saanut ruokavaroja ja lisää linnaväkeä, ei pitänyt hätäillä eikä siten ehkä menettää suurta määrää sotamiehiä ja niitä etuja, joita jo oli voitettu, vaan ennemmin tehdä pieniä hyökkäyksiä ja kahakoita ja siten koettaa heikentää vihollisen voimaa. Kun Johanna oli jonkun aikaa heitä kuunnellut, huudahti hän:
"Jumalan nimessä! — Seitsemän kuukauden piiritystila ei ole teille kylläksi. Te tahdotte pysyä siinä vuosikauden. Mutta moiset haaveilut ovat vain haitaksi. Kolmen päivän kuluttua me karkotamme englantilaiset täältä."
He rukoilivat ja uhkailivat ja koettivat siten saada häntä luopumaan näin uhkarohkeasta yrityksestä, mutta hän ei kallistanut korviaankaan heidän sanoilleen, vaan lausui:
"Tässä ei ole kellään muilla kuin minulla valtaa antaa käskyjä kuninkaan nimessä. Huomenna päivän koitossa me hyökkäämme etelärannalla oleville linnoituksille ja valloitamme ne väkirynnäköllä."
La Hire tuli nyt vasta rymisten sisään ja huusi:
"Par mon baton, [sotasauvani kautta] tämä musiikki on minulle mieluista! Niin sitä pitää puhua, nuo ovat kauniita sanoja, kenraalini, me valloitamme heidät väkirynnäköllä!" — Kun Johanna kohta sen jälkeen lähti huoneesta, niin hän lisäsi:
"Tuo lapsi ymmärtää sotataitoa paremmin kuin me kaikki, hyvät herrat, ja jos tahdotte kuulla vanhan sotilaan neuvoa, niin sanon teille: Elkää tehkö mitään ilman hänen tahtoaan ja suostumustaan — sillä kun hän ratsastaa edellä, niin voitto rientää kantapäillä."
Kaupungissa levisi pian uutinen, että kaikkein nöyryytysten jälkeen Ranska kerrankin ryhtyisi taisteluun, että Ranska, joskin tottunut peräytymään, nyt kerrankin marssisi eteenpäin, että tuo pelkurimainen Ranska nyt kerrankin näyttäisi olevansa rohkea. Kansan riemu oli ääretön. Väkeä kiehui mustanaan sotajoukkojen ympärillä, kun nämä seuraavana aamuna marssivat englantilaisia vastaan. Ja innostus oli suuri, kun Johanna lippuineen ratsasti sotarivien etunenässä.