Hän katsoi hyvän aikaa ja sanoi sitten, sen olevan kuni pitkän mustan jonon hiekan poikki, mutta hän ei voinut arvata mukamas mitä s'oli.
"Kas niin," sanoin minä, "nyt sull' on hyvä tila saada selville missä tää pallo on, sillä tuo jono tuolla on varmaankin yks noita viivoja, joit' on kartassa ja joita he sanoo lonkituudin merijaaniks, ja voidaanhan me laskea alas ja katsoa sen numeroa, ja — —"
"Mitä tyhmyyksiä sä jaarittelekkaan, Huck Finn! En koskaan oo nähnyt mokomaa pässinpäätä kuin sinä. Luulekko todellakin että meridiaanit ovat maan päällä?"
"Tom Sawyer, ne on kartassa, ja sen sä tiet varsin hyvin, ja ne on täällä myös, katso itse."
"Tietysti on ne kartassa; mutta se seikka ei kuulu tähän. Eihän niitä toki ole maan päällä."
"Tom, tietkö sä sen vissisti."
"Tien, aivan vissisti."
"Sitten toi kartta valehtelee taas. En koskaan ole nähnyt mokomaa valehtelijaa kuin toi kartta."
Hän suuttui, ja minä olisin häntä ripittänyt myös, ja Jim'illäkin oli hälle lämpimänä meininkinsä, ja m'oltais kohtsiltään puhjenneet uuteen jupakkaan, jollei Tom samassa olis heittänyt kiikarinsa ja ruvennut taputtamaan käsiänsä kuin hullu ja huutanut:
"Kameeleja! Kameeleja!"