"On kyllä, n'on minun."
"Ootteko te velassa?"
"Hä? — minäkö? En ole."
"No, mies, joll' on sata kameelia eikä ole velassa, hän on rikas, eikä ainoastaan rikas, vaan hyvinkin rikas. Eikö niin?"
Kameelinajaja tunnusti. Sitten sanoi dervishi:
"Jumala on tehnyt teidät rikkaaks, minut köyhäks. Hänell' on syynsä siihen, ja n'on viisaat — siunattu olkoon Hänen nimensä! Mutta Hän tahtoo, että Hänen rikkaat lapsensa auttaa Hänen köyhiä lapsiansa, ja te ootte kääntäneet selkänne mulle, teidän veljellenne, mun hädässäni, ja Hän on muistava sen, ja te tuutte tappiolle siitä."
Kameelinajaja pelästyi, mutta hän oli yhtä kaikki helkkarin rahan ahne, eikä pannut penniäkään menemään turhaan. Hän siis ruikuttamaan ja valittelemaan kovia aikoja, ja vaikka hällä mukamas oli täysi rahti aina Balsoraan ja vaikka hän oli saanut täyden maksun siitä, niin ei hän voinut saada mitään rahtia paluumatkalle, ja sillä tavoin ei hän mukamas ansainnut niinkään paljo reisullaan. Dervishi silloin jatkoi ja sanoi:
"Hyvä on, jos te otatte seuraukset päällenne. Mutta tällä kertaa t'ootte erehtynyt ja hukannut sopivan tilan."
Kameelinajaja tietysti tahtoi tietää, minkä tilan hän mukamas oli hukannut, koska siinä kenties oli paljon rahaa. Hän juoksi senvuoksi dervishin perästä ja rukoili ja kärtti häntä, ett' olis armollinen ja laupias ja sanois sen hälle; ja lopuks dervishi tähän suostui ja sanoi:
"Näettekö tuon kunnaan tuolla? No, siellä kunnaassa on kaiken maailman aarteet, ja minä justiin etsin etsimistäni miestä, jok' olis hyvä sydämmeltään ja jalomielinen — sillä jos minä löytäisin justiin semmoisen miehen, niin on mulla voidetta muassani, jonka saatan tahria hänen silmiinsä niin, että hän voi nähdä aarteet ja ottaa ne mukaansa."