TOINEN LUKU.
Nyt oli lauantaiaamu, koko luonto oli kirkas ja puhdas kesäisessä puvussansa ja hehkui eloa ja elämää. Runoutta oli joka sydämmessä, ja jos sydän oli puhdas, niin puhkesi tämä runollisuus ääneen. Ilo loisti kaikkein silmistä ja heidän askeleensa olivat keveät ja reippaat. Akaasia-puut olivat täydessä kukkapuvussaan ja täyttivät ilman tuoksullansa.
Vähän matkaa kylästä, kylän yläpuolella, kohosi Cardiff Hill'in ihana ja viheriä kukkula, ja näytti täältä katsellen onnettarien asunnolta, sillä niin uneksivan, rauhallisen ja viehättävän näköinen oli se.
Tom nähtiin katukäytävällä, kantaen toisessa kädessään maalilla täytettyä ämpäriä ja toisessa pitkävartista maalaripenseliä. Hän heitti silmäyksen lautta-aidalle, kaikki sulo katosi luonnosta ja synkkä-mielisyys täytti hänen sielunsa. Lauta-aita, yhdeksänkymmentä jalkaa pitkä ja yhdeksän jalkaa korkea! Elämä tuntui hänestä kovin raskaalta ja tyhjältä. Huoaten pisti hän penselinsä maaliämpäriin, ja siveli sillä joitakuita kertoja ylimmäistä lautaa, teki vielä kerran samalla lailla, vertaili tätä vähäistä maalattua pilkkua tuohon melkein äärettömään maalaamattomaan alaan, ja istausi kovin alakuloisena eräälle puksipuun kannolle. Jim tuli portista hypellen kuin vuohen poika, kantaen pientä läkki kannua ja laulaen: "tytöt ne Buffalossa ovat kuin auran kukkii". Veden haku kauppalan kaivosta oli tähän saakka ollut Tom'ista hyvin halveksittavaa työtä, vaan nyt se ei tuntunut siltä. Hän muisti että kaivolla tapasi kumppania.
Valkoisia ja värjätyitä poikia ja tyttöjä odotti täällä aina siksi kunnes heidän vuoronsa tulisi, tällä ajalla lepäsivät he, pelasivat pois leikkikapineitaan keskuudessaan, riitelivät, pieksivät toisiaan ja heittivät kuperkeikkaa. Hän muisti että vaikka kaivolle ei ollut kuin joitakuita satoja askelia, Jim ei palannut sieltä milloinkaan ämpärineen ennen tunnin kuluttua ja tämänkin ajan kuluttua vasta silloin kun häntä käytiin hakemassa. Tom sanoi:
"Kuules Jim; minä käyn vedellä, jos maalaat sillä ajalla."
Jim pudisti päätänsä ja sanoi: "Ei käy laatuun, masteri Tom, vanha rouva käski minun vedelle, eikä luvannut minua viivyttelemään eikä osaa ottamaan kumppanieni vehkeisiin. Hän sanoi: kyllä arvaan että, Tom pyytää sinua maalaamaan edestänsä, vaan pidä sinä vaan huoli omista asioistasi, — kyllä minä itse maalauksesta huolen pidän."
"Oh, mitä sinä huolit hänen sanoistansa! Noinhan hän höpisee aina. Anna tänne kannu — minä en viivy minuuttiakaan liiaksi. Hän ei koskaan tule tätä tietämään."
"En minä tohdi, masteri Tom. Vanha rouva iskee minua niskaan ja vääntää minulta niskat nurin. Niin hän tekee!"
"Hän! Eihän hän lyö ketään — korkeintaan antaa hän sormistimallaan paukun päähän ja kuka tuota pelkäisi. Kielellään hän kantaa kyllä suuria sanoja, vaan mitä niistä sanoista — kunhan hän ei itke. Kuules Jim, minä annan sinulle yhden marmoripallon. Sinä saat valkoisen pallon."