Minuutin äänettömyys.
"Tom, jos me olisimme jättäneet ne lemmon työ-aseet sen mädänneen puun luokse, niin olisi rahat olleet meidän. Voi, eikös se ole harmillista!"
"Se ei ole unta! Se ei ole unta! En tiedä, vaan toivoisimpa sen melkein olevan sitä. Hitto vieköön, niin, niinpä toivoisin."
"Mikä ei ole unta?"
"Eiliset tapahtumat. Minä puoleksi luulin niin olevan."
"Unta! Jos ei tikkaat olisi särkyneet, niin olisit saanut nähdä, minkälaista unta se oli! Tuo kirottu, laasteri-silmäinen Espanialainen perkele on ajellut minua unissani koko yön. Piru hänet korjatkoon!"
"Älkäähän vielä. Meidän pitää saada selvä hänen jälistänsä! Nuuskia rahat käsiin!"
"Tom, me emme voi saada hänestä selvää. Ihminen ei voi tulla kuin kerran tuonlaiseen tilaisuuteen, kuin meillä oli eilen, ja se on menetetty. Kaikissa tapauksissa alkaisi polveni tutista, jos tapaisin hänet vielä kerran."
"Niin minunkin; vaan kumminkin tahtoisin saada hänestä selvän, ja seurata häntä — numero kakkoseensa."
"Numero kaks; niin. Minä olen miettinyt sitä. Vaan en ole tullut hullua hurskaammaksi. Mitä sinä luulet siitä?"