"No tuossa on. En kumminkaan, Ben, minua peloittaa —."
"Saat kokonaan."
Tom jätti epäilevän näköisenä, vaan ilosta tykkivällä sydämmellä pensselin Ben'ille. Sillä ajalla kuin entinen höyry "Suuri Missouri" teki työtä ja hikoili auringon paisteessa, istui mestari, joka oli vetäynyt pois työstä, vierellä eräällä tynnyrillä siimeksessä, järsien omenaansa ja miettien kuinka hän useampia syyttömiä niellä voisi. Esineitä ei puuttunut häneltä; joka silmänräpäys tuli uusia poikia; he tulivat juoksennellaksensa ja leikkiäksensä, vaan seisattuivat maalaamaan. Kun Ben oli kyllästynyt; möi Tom lähimmäisen oikeuden työhön Billy Pisher'ille hyvästä paperi-leijasta, ja kun tämä ei enää jaksanut, maksoi Johnny Miller oikeuksistansa kuolleen rotan ja kappaleen nuoraa, jolla rotta pantiin liikkeelle, j.n.e. tunti tunnin perästä. Ja kun puolen-päivän aika tuli, oli Tom, joka aamulla oli ollut köyhyyden rasittama poika parka, sanalla sanoen ympäröity rikkaudella. Hänellä oli, paitsi jo lueteltuja kapineita, kaksitoista marmoripalloa, kappale sinistä putelilasia; puukanuuna, avain, joka ei avannut minkäänlaista lukkoa, kappale liitua, lasinen karahviinin korkki, tinainen sotamies, pari meri-tähteä, kuusi sähikäistä, silmäpuoli kissa, messinkinen oven salpa, koirattoman koiran kaula-panta, puukon pää, neljä appelsiinin kuoren kappaletta ja kappale ruostunutta läkkiä. Hänellä ei ollut koko ajalla mitään tehtävää ja kyllin kyllä seuraa, — ja lauta-aita oli kumminkin kolmeen kertaan maalattu. Jos ei maali olisi loppunut, olisi kaikki kauppalan pojat joutuneet häviöön.
Tom tuumaili itsekseen ett'ei maailma kumminkaan ollut niin nurja. Tietämättänsä oli hän keksinyt suuren lain ihmiskunnan toiminnoissa, nimittäin, ett'ei tarvinnut muuta kiihottaaksensa, joko pojan tai aikuisenkin miehen halua saadaksensa jotakuta esinettä, kun tehdä sen saaminen vaikeaksi. Jos hän olisi ollut suuri ja viisas filosofi (tieto-viisas), niinkuin tämän kirjan tekiä, niin olisi hän nyt käsittänyt, että työtä on kaikki se, jota ihminen on pakoitettu tekemään, vaan leikkiä se, johon hän ei ole pakoitettu. Tästä olis hän ymmärtänyt senkin, miksi konstikukkasten valmistaminen tai polku-myllyn polkeminen ovat työtä, kun keilin heitto ja Mont-Blanc'ille kiipeäminen ovat ainoasti huvitusta. Englandissa löytyy rikkaita herroja, jotka kesällä joka päivä ajaavat neljän hevosen vetämiä vaunuja kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen peninkulman matkan, syystä, että tämä oikeus maksaa heille suuria rahasummia; vaan jos heille tarjottaisiin palkka työstänsä, niin muuttaisi tämä asian työksi, ja he herkeäisivät siitä paikalla.
KOLMAS LUKU.
Tom näyttäysi nyt täti Pollylle, joka istui ikkunassa eräässä iloisessa kartanon puolella olevassa huoneessa, joka oli samalla sänkykammari, kirjasto, ruokahuone ja sali. Kesäinen ilma, rauhallinen hiljaisuus, kukkien tuoksu ja mehiläisten nukuttava surina olivat tehneet vaikutuksensa, hän oli nyökähtänyt uneen neuloessansa — sillä hänellä ei ollut muuta seuraa kuin kissa — kissa oli nukkunut hänen polvillensa. Lasi-silmänsä oli hän varmuuden vuoksi nostanut harmaalle päälaellensa. Hän arveli Tom'in luonnollisesti jo ammon sitte menneen tiehensä, ja nyt ihmetytti häntä se, että hän näin pelkäämättä antausi hänen käsiinsä. Tom sanoi:
"Täti pääsenkö minä jo leikittelemään?"
"Mitä, nyt jo? Kuinka paljon sinä olet maalannut?"
"Koko lauta-aidan."
"Tom, älä nyt valehtele. Minä en kärsi sitä."